keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Sirkkelin asennus v. 1974

Kesä 1974 Vaununperällä

Kuivurin rakentamista varten aloitettiin tilalla kenttäsirkkelin kokoaminen. Siihen tulivat avuksi Virtasen veljekset Osmo ja Hannu. Metsätraktorin kuormaimella nostettiin sirkkelin osat tukeista kyhätyn alustan päälle. Ne saatiin tukkikasasta, joka oli ajettu tilan metsästä puimaladon eteen, enimmäkseen mäntyjä, mukana joitain kuusia. Alusta sovitettiin vaateriin, jotta tukkirata kulkisi suoraan.
Sirkkelissä oli kolme osaa, eturata, koneosa terineen ja takarata. Takaradan päälle oli rakennettu lankuista pöytä, jota pitkin tukit liikkuivat sirkkelin terään ja halkaisun jälkeen takaisin. Koko matkalla oli kaksi reittä vahvasta lankusta, johon oli upotettu laakeroidut urapyörät tasaisten välimatkojen päähän. Lava tukkeineen kulki keveästi laakereiden varassa. Lavan alla oli kiskot, jotka ohjasivat kulkua. Terän päälle oli rakennettu laudoista vähäinen lava suojaamaan terää ja akselia sekä sahatavaran paksuuden määräävää liikutettavaa vastinta.

Sahan asentaminen oli helpohko työ tukkitraktorin kuormaimella. Osmo sitä käsitteli taitavasti. Hän oli veljensä ja isänsä kanssa ajanut jo useita vuosia tukkeja ja paperipuuta hakkuulta tien varteen. Monissa töissä miehet auttelivat toisiaan, silloin ei puhuttu rahasta, eikä sitä käsitelty, voimassa oli sanaton vuorotyösopimus. Kiire tai tarve määritteli avun antamisen.
Sahan terä oli kiinnitetty kuulalaakerein varustettuun akseliin. Sen toisessa päässä oli siivapyörä. Siihen välitettiin voima vanhalta öljymoottorilta, jonka akselilla oli samanlainen siivapyörä. Pyörien päälle asetettiin hihna. Hihnan tuli olla sopivan kireällä, ettei se luistanut sahattaessa, sen oli myös oltava suorassa linjassa, ettei se pompannut pois päältä.

Terä oli kuitenkin ensin teroitettava. Siihen työhön ei ollut valmiutta ystävyksillä. Oli haettava apuun sitä työtä ennenkin tehnyt. Sahan mukana tuli jakorauta, jolla saatiin terän hampaat käännettyä aina puolelleen yhtä leveälle. Lisäksi molempien puolien oli oltava yhtä leveällä. Tätä mitattiin hämähäkiksi sanotulla laitteella. Se oli nelisakarainen puupala, jonka sakaroihin oli kiinnitetty tasakantaiset ruuvit. Yhtä ruuvia säätämällä, sitä, joka asetettiin sirkkelin terälle siihen kohtaan mihin hammas leveimmillään ylettyi, saatiin tarvittava leveys. Kolme muuta ruuvia lepäsivät terän lappeella.

Mutta se viilaaminen, käsisaha ja moottorisaha kyllä saatiin teräväksi, tarvittaessa kannon päässä metsässä. Niissä viilattiin vain yksi viiste puolelta toiselle. Sirkkelin terä oli tarkoitettu tukkien halkaisuun, ja siinä oli joka terässä kaksi viistettä.
Kulmala oli ollut sahalla töissä, ja hän tuli apuun. Tarvittiin 10 tuumainen lattaviila. Pekka haki sen Vammalasta rautakaupasta Kulmala hyväksyi viilan ja aloitti. Hän istahti pöydän päälle, sylkäisi aikas roiskeen terän kylkeen hammastukseen saakka, kaapaisi purua käteensä ja huitaisi purut syljen päälle. Siitä muodostui puruviiru terään. Kulmala asetti kätensä terän eri puolille pitäen viilaa etu- ja takaosasta kiinni. Viila syrjällään terääjä katsoi oikean viisteen hampaan pystypuolelta, ja työnnälsi menemään. Viila sihahti leikaten terään uuden kirkkaan pinnan. Mikäli hampaan päällireuna oli yhtenäinen kulmaan saakka, oli viilaaja tyytyväinen. Etukulmaan saattoi jäädä roso, jos terä oli ajettu naulaan, silloin oli viilattava lisää. Näin jatkettiin joka toisen hampaan osalta. Lopulta sieltä pyöri puruviiva näkyviin merkiksi kierroksen täyttymisestä. Sama tehtiin toisen puolen hampaille. Nyt oli jäljellä helpompi osa. Viilaa tuettiin nyt lappeellaan hampaan päälle, yleensä siihen riitti työntö tai kaksi, niin terä oli leikkauskunnossa. Tämä työ myös toiselle puolelle. Nyt otettiin hämähäkki käteen ja käytiin terän kummankin puolen hampaat läpi. Levitysraudalla käännettiin hammas samaan etäisyyteen molemmin puolin.

Viila oli molempien sivujen työstössä käännettynä etuviistoon terään nähden, näin saatiin terään kärki, joka haukkasi tukista ensimmäisenä, ja tukki halkesi suhinan kuuluessa. Jos terä oli huonossa kunnossa, oli se saatava ensin pyöreäksi. Silloin olikin enemmän viilaamista, ja työ oli hieman hurjempaa, koska terä laitettiin pyörimään. Varovasti viilaa pidettiin terän edessä siten, että terä juuri otti kiinni viilan terään. Heitot oli näin nopeasti tasattu. Jos siinä oli ollut paljon heittoa, oli hampaissa luonnollisesti enemmän hiomista.

Työ oli opetettu, terä terävä, rata kunnossa, tukkikasa valmiina samoin miehet. Päivä oli ehtinyt aamusta puoleen, kun öljymoottori vinkaisi terän täyteen vauhtiin.
"Aika tasaisesti se käy", kuunteli Osmo.
"Joo, otas Hannu tukista kiinni." Hannu oli takasahurina. Tukkikasan ja sirkkelin väliin oli tehty vieritystä varten kahdesta tukista aisat sirkkelipöydän korkeudelle. Välissä oli miehen mentävä rako, jotta sahurit pääsivät siitä kulkemaan. Yhdessä Pekka ja Hannu vierittivät tukin reisiä pitkin lähelle pöytää, ja nostivat yhtä aikaa tukin pöydälle. Kasasta vieritetiin aika-ajoin suuriakin tukkeja, joiden nosto maan tasalta olisi ollut mahdotonta. Pekka ja Hannu olivat kumpikin eri päässä tukkia, katsoivat toisiaan silmiin ja nyökkäsivät, kun olivat valmiit nostamaan. Pekka siirsi tukin etupäätä terän eteen siten, että se ottaisi ensimmäisen pintalaudan tukista, katsoi tukkia taaksepäin rajoittimen kohdalta ja antoi Hannulle pienen merkin, mikäli takapäätä täytyi siirtää. Sirkkelipöydässä oli sillä kohtaa missä Pekka seisoi kytkinrauta. Sitä eteenpäin työnnettäessä pöytä tukkeineen alkoi liikkua kohti terää. Pekka samalla piti tukkia paikoillaan siihen saakka, kun terä oli mittansa verran leikannut tukin sisään. Mikäli tukki oli suora, kävi työ hyvin, ja terä leikkasi pinnan pois koko matkalta. Mikäli tukki oli käyrä, oli tarkkaan katsottava ensimmäinen sahuu, jotta tukki pysyi paikoillaan.

Osmo otti etupäässä pinnan vastaan ja heitti sen omaan kasaansa. Hänen paikkansa oli toisella puolella pöytää. Pekka peruutti pöydän tukkeineen takaisin, tukki käännettiin sahatulle puolelleen, taas pekka katsoi miten paksulti pintaa leikattiin ja terä teki työnsä. Vielä kerran tämä uusittiin. Nyt tukissa oli kolmelta kantilta leikattu suora pinta, se käännettiin niin, että leikkaamaton pinta oli Pekkaa päin. Nyt otettiin avuksi paksuuden rajoitin. Se oli pykälittäin liikutettava paksu metallilaatta terän etupuolella, johon tukin sileä pinta painettiin, kun oli ensin määrätty sahauksen paksuus, tehtiinkö lautoja, kakkosnelosia vai parruja.
Näin sahattiin koko tukki, viimeisestä osasta tuli taas pintalauta.

Ensimmäisen opettelupäivän jälkeen työ alkoi sujua, aamusta iltaan sirkkeli lauloi. Tukit olivat ensiluokkaisia, sannattomia ja kurattomia, siksi terä pysyi kauan terävänä. Yleensä ruokailun ja ruokalevon jälkeen Pekka viilasi nopeasti terän, ja sitten jatkettiin iltaan saakka. Illan päätteeksi tai aamulla uusi teräys.

Oli myös rakennettava samalle lanssille valmiin tavaran taapeli. Alustan oli oltava suora ja tukeva, jotta se kestäisi tulevan puutavaran painon. Lisäksi oli huomioitava riittävän suuret välit lautojen väliin, jotta tavara kuivuisi sinistymättä. Työ alkoi sujua, sahaus ja purun poisto yhtä kyytiä, ja illan päätteeksi valmiin tavaran taaplaus.
Taapeli alkoi kohota ja tukkikasa pienetä, työ sujui vaarallisen hyvin. Pekka oli oppinut kunnioittamaan terän voimaa, siihen ei auttanut kompastua. Työmaata katsomaan tulleet naapurit kertoivat toinen toistaan kaameampia onnettomuuksia, milloin oli sahuri katkennut, milloin sormet lentäneet paloina kentälle, tukki potkaissut takaisin, ja mitä kaikkea siinä voisikaan tapahtua.

Pekka tiesi ainakin yhden tapauksen. Härmän isäntä Antti oli sahaamassa sirkkelillään naapurinsa Person kanssa. Aamupäivällä naapuri oli sahannut sormensa poikki terään ohjatessaan tavaraa eteenpäin. Sairaalareissu siitä tuli. Antti ajoi sairaalaan ja takaisin. Oli sitten ajatellut onnettomuutta ja alkanut sahata edelleen, ja sormi poikki. Ajeli sitten takaisin sairaalaan, missä isännät sitten yhdessä istuivat ja odottivat leikkausta. Ei se pikkupojan tokaisu kaveripiirissä, että meidän isällä on kolme sormea ja sirkkeli, ollut vailla pontta.

Kesän edetessä ja tukkien kuivuessa jäähdytys ei toiminut tylsällä terällä ajettaessa. Saattoi käydä niinkin, että terä jumittui tukkiin ja hihna alkoi luistaa. Silloin oli nopeasti hypättävä öljymoottorin kytkimelle etteivät hihna vioittuisi. Terä jos kuumeni, se menetti jäykkyytensä. Se lierui puolelta toiselle eikä pyörinyt suoraan. Tähän ei sitten enää kaveripiiristä löytynyt takojaa. Ei auttanut muu kuin viedä terä Ylöjärvelle teräämöön. Samalla terä koneistettiin huippukuntoon.

Taas terä pyöri suorana Vammalan Vaunuperällä.

1 kommentti:

  1. Tarkkaa ja hienoa työn kuvausta, jos on vähänkään oivallusta, pääsee "utamikin" jyvälle. Vaarallisia vehkeitä varsinkin väsyneenä tai huolimattomasti touhuavalle nämä terävehkeet ovat - taisin aiemmin jo kommentoidakin jotakin tarinoistasi. Kerroin tietämästäni tapauksesta, että kenttäsaha vei isännältä vasemmasta kädestä muutaman sormen. Pelottavia ovat myös traktorit ja kaikki voimalla pyörivät vehkeet. Viljelijän ammatti mielenkiintoinen ja jännittävä, mutta myös vaaroja täynnä.

    VastaaPoista