Kuivurilla 1974

Viljan kuivaamista

Kuivuri osoitti tehonsa. Kuorma toisensa jälkeen katosi elevaattorin vetämänä kaatomontusta sen sisuksiin. Elevaattorin alapäälle oli myös pieni betonimonttu. Aivan kaatomontun alaosassa perällä oli luukku, josta elevaattori sieppasi kuppeihinsa puidun elon kiidättäen sen korkealle torniin, josta Pekka jakoi viljan vaakaelevaattorille. Sen pohjassa oli aina laarin kohdalla luukku, josta elo sitten putosi, ja kolilla ja lapiolla tasattiin koko laarin osalle tasaiseen kerrokseen. Sinne taas ohjattiin kuivausilma tunnelin katossa olevien luukkujen kautta. Yhtä aikaa saattoi kuivata useamman laarin täyden viljaa. Kuivamisaika riippui sadon kosteudesta sekä ilman suhteellisesta kosteudesta. Sateellakin kuivuri toimi, vaikkakin kuivuminen oli silloin hidasta. Elevaattorimonttua rakennettaessa oli maassa vähäistä kosteutta, mutta sen ajateltiin jäävän betonirakenteen ulkopuolelle. Toisin kävi. Monttu keräsi vettä pohjalle, se oli aina ensin tyhjennettävä. Sitä varten Pekka oli asentanut ylös torniin yhden ulostulon peltikatolle. Täytyi vaan käydä ylhäällä kääntämässä veden kulku sinne, ettei se kulkeutuisi vaakaelevaattoriin ja lopulta viljan päälle. Lehdon Jussi tuli puimaan ohraa. Puimuri säksätti tanhuaa myöten pihaan. ”Morjens, mistä aloitetaan?” ”Aja tuosta kuivurin ohi, niin siitä näet vasemmalla ohramaan. Siitä vaan alat kiertää.” Jussi sai puinnin alkuun. Talon peräkärryssä oli jo viljalaidat valmiina, Pekka kytki sen traktorin perään ja jyrryytti Jussin perään. Kuivurin kohdalla hän pysähtyi, hyppäsi sisälle ja käänsi kytkimestä elevaattorin päälle. Samaa juoksua hän käännähti tikarappusille kiivetäkseen torniin kääntämään veden tulemaan ulos. ”Ai saatana, siinä oli naula pystyssä, repäisipä ilkeästi paidan ja olkapään auki. Ei oli aikaa eikä laastaria.” Pekka tarrasi vasemmalla kädellä kiinni olkapäästä, joka lorotti verta käsivarrelle. ”Nyt loppuu verentulo, ylös tikkaita vaan.” Verentulo seisahtui. Venttili saatiin oikeaan asentoon, ja sitten olikin jo ajettava peräkärry Jussin viereen. Puimuri alkoi syöstä sisuksistaan ohraa puiden samalla koko ajan kitaansa lisää. Täysi peräkärry käytiin kippaamassa kaatomonttuun, napista kone käyntiin, luukun Pekka oli jo kääntänyt edellisellä nousulla. Heti perään vaakaelevaattori käyntiin ja juoksua ja hyppyä yli laarin laitojen tarkastamaan, että vilja ohjautui oikeaan paikkaan. Hätäistä lapioimista kasaantuvan viljakeon levittämiseksi pitkin laaria ja taas syöksähdys puimurin luo. Jussi oli töissä tuntipalkalla, jos puimurin kola tuli täyteen, oli puinti keskeytettävä. Jos peräkärry oli tyhjänä pellolla, saattoi siihen käydä tyhjentämässä kuorman. Se oli kuitenkin poissa tehokkaasta puinnista. Traktori oli ehdittävä ajamaan puimurin rinnalle. Kolmen hehtaarin puinti sujui juoheasti, elot olivat viimeistä kärryllistä vaille kuivurissa. Siellä se odotti viimeistä tasausta ennen ilman ohjaamista laareihin. ”Mennääs kahville, mä lataan tän viimeisen kuorman sen jälkeen.” ”Mennään vaan, minä sitä katselin, miten sinä kerkiät, hyvin näkyi käyvän.” ”Piru kun repäsin olkapääni, ei siitä paljoa verta onneksi tullut.” ”Näytäs, sinullahan on siinä monta senttiä pitkä palkeenkieli aivan auki. Ihme, ettei se vuoda.” ”En olisikaan ehtinyt sitä käydä hoitamassa, täytyy katsella onko sen ompelu tarpeen. Mennääs ny.” Paula oli jo kattanut pöydän keittiöön. ”Morjens, työmiehet tulivat taas. Nyt on kyllä tämä päivä jo valmis, minullakaan ei ole muita puinteja enää tälle päivälle.” ”Istukaa siihen, minä kaadan. Minkälaiselta ohrasato näytti?” ”Sitä tuli aluksi aivan mahdottomasti, minä kurkkasin säiliöön pienen päästä, ja se oli jo aivan täynnä.” ”Noo, se oli siitä tien laidasta, saattoi siihen joutua hieman enemmän lannoitetta. Tutkimme sitä ohraa Posion Antin kanssa. Lehdessä oli ollut juttua Johannes Virolaisen ohramaasta. Hän kehui tähkässään olevan 68 jyvää. Antti halusi sitten käydä laskemassa minun jyväluvun. Se oli 66 jyvää, mutten minä tiedä, mitä lajiketta Johanneksella oli. Antti sitä vähän ihmetteli, kun piti Virolaista eturivin viljelijänä, enkä minä siinä pahasti takkiini saanut.” ”Onhan sillä jyvämäärällä merkitystä, mutta on siinä vielä määräävänä tekijänä jyvän kokokin.”

Ohrat olivat kaikki laareissa tasoiteltuina. Viimeisen laarin yläpuolelle oli kytketty puhaltimen pääkeskus ja sulakkeet. Hieman sitä mietittyään sähkärin kanssa Pekka päätti sen paikan. Olisi sateelta suojassa ja sellaisessa paikassa, ettei sitä kukaan vahingossa voinut kytkeä päälle. Puhaltimen halkaisija oli metrin ilmaa jauhoivat terässiivet, moottorissa oli 11 kw voimaa pyörittämiseen. Sillä saatiin 50000 kuutiota ilmaa tunnissa liikkeelle. Ääni kuului laajalle ympäristöön. Kytkin oli kolmevaiheinen, ensimmäiseksi oli saatava sopivat kierroksen propelliin, ennen kuin täydet tehot saatiin kehiin. Muutoin sulakkeet olisivat lentäneet. Niitä oli varastoitu pääkeskuksen yläpuolelle. Ulvonta alkoi, Pekka peruutti laarien yli takaisin, kouri mennessään laarien pinnalta ohraa käteensä varmistuen näin ilman tulon joka paikasta. ”Minä vielä asennan tähän öljypolttimen puhaltimen eteen. Eihän se kykene sellaista ilmamäärää paljoa lämmittämään, mutta kuivaa kyllä kosteutta siitä. Rakennuslämmitin, mitä käytin navetan korjauksessa on nyt muutoin viraton. Kiskaisen tuon öljypolttimen tänne navetan päädystä.”

Ilta sujui pirtissä, Paula tapansa mukaan teki käsitöitään. Hänellä oli aina joku virkkuu menossa, neuloi pitsiäkin. Telkkaria vähän katseltiin samalla ja Pekka luki Maaseudun Tulevaisuutta. Mentiin maate. Yöllä alkoi ukkonen meluta, satoi ja salamoi. Se ei nukkuvia häirinnyt. Äkisti sähköt katkesivat, kuivurin propelli vaikeni. Siihen isäntä heräsi. ”Voi saamari, kohta ne tulee uudestaan, äkkiä kuivurille.” Paljain jaloin ja vain pyjaman housut jaloissaan hän juoksi vimmaisesti sateessa salamoiden valaistessa tietä. Tikkaita ylös ensimmäiseen laariin ja siitä harppaukset laariin ja yli laidan aina uudelleen kunnes viimeiseen laariin tultuaan ja ojentaessaan kättään katkaisimelle sähköt palasivat paukahtaen ja sulakkeet sähähtivät hajalle.