Sattumuksia konserttimatkoilla -70 l

Konserttimatkoja

Posion Ullan lupaus antaa viulutunteja Pekalle johti laajempaan musiikin harrastukseen mikä oli alun perin ollut tarkoituksena. Nuottien valinta ja harjoitukset olivat tietenkin opettajan harteilla. Soittoharjoituksiin tuli mukaan klassisen musiikin taitajien varhaisimpia töitä. Ne oli tunnistettavissa aivan toiseen luokkaan kuuluviksi kuin laulukirjan kappaleet. Toki niissäkin oli alussa aivan tarpeeksi tekemistä. Tampereen Kaupunginorkesteri esiintyi Tuomiokirkossa. Ulla oli houkutellut oppilaansa mukaan. Hän oli yllättäen aivan oudossa tilanteessa, eikä tiennyt mitä tuleman pitää. Varmuuden vuoksi ostettiin Ilta-Sanomat, saattaisi sitä sitten lukea, jos musiikki ei kiinnostaisi. Permannolla istuikin sitten yksi mies, joka lehteä luki. Aluksi ennen konsertin alkua, sitten konsertin aikana, alkupuolella soitettiin uudempaa musiikkia. Äkkiä olikin laitettava lehti pois. Musiikki muuttui puhuttelevaksi, siihen täytyi keskittyä. Konsertin jälkeen Ulla kysyi, mistä osasta Pekka oli pitänyt eniten. Kuultuaan vastauksen hän totesi: ”Sinä siis pidät klassisesta musiikista.” Hiukan oudolta sanat kuulostivat, mutta niinhän se taisi olla. Tämän kerran jälkeen hän seurasi kaikki konsertit kahden vuoden aikana. Silloin soitettiin vanhalla ylioppilastalolla.

Riuttan Jussi alkoi kiinnostua Pekan musiikin harrastuksesta, sanoi usein, ”Mitä sinä siellä istut. Kuuntelet sellaista musiikkia, jota vain harva kuuntelee. Kyllä rocen roll sentään on jotain, kuuntelijoita ympäri maailmaa miljoonia ihmisiä.” ”Lähdepä mukaan joku kerta, minä hommaan sinulle lipun.” Niin oltiin matkalla kohti Tamperetta Volkkarin vihreällä pakettiautolla. Ennen Sarkolan ahdetta se sammui. Molemmat kampesivat ulos autosta, moottoritilan kansi auki. ”Ensin katsotaan, tuleeko virtaa kynttilään. Tulppa irti ja pieni nykäys startilla. Näyttää tulevan. Sitten katsotaan kaasutin, tuleeko bensaa. Kuivalta näyttää, taitaa olla putki taas tukossa.” Pekka oli näitä joutunut aiemminkin tekemään. ”Kyllä sinä aivan oikein teet diagnoosia,” tuumi Jussi vieressä. Konserttiin kerittiin, istuttiin vierekkäin ja kuunneltiin. ”Olihan se ajoittain aika hienoa, yleisö ainakin oli aivan fanaattista.” Tämä oli Jussin tuomio.

Näillä matkoilla oli myös oppikoulumme opettajia. Hannikaisen Alpo oli vakiovieras, Kylmälän Hellä, Jalosen Sirkka, Erkkilän Salme kävivät yhdessä, mukana oli muitakin vaihtuvia jäseniä.
Pekka sai puhelun. ”Sinä kun käyt siellä Tampereella konserteissa, niin voisinko minä päästä sinun kyydissäsi ensi perjantaina?” ”Tottakai, missäs sinä asut?” ”Kirkkokadulla lähinnä kirkkoa.” ”Samalla kadulla kuin minäkin aikoinani, minä tulen tuntia ennen siihen eteen.” Naisihminen laskeutui kerrostalon portaita nähdessään Volkkarin putputtavan talon eteen. Hän astui autoon, kiipesi ohjaamoon, tervehti ja tyrmistyi. ”Terve, minä en olekaan ehtinyt siivota tätä autoa, anteeksi vaan.” Pekka pyyhkäisi kädellään pölyistä kojelautaa. Tulija oli pynttäytynyt koreaksi konserttia varten. Eihän siinä kopissa nyt sikoja oltu kuskattu, vaan olisi se voinut olla siistimpi. Maatalossa töiden lomassa vaan ei tällaiseen oltu kiinnitetty huomiota. ”Ei se mitään, mennään nyt vaan.” Volkkarilla oli kepeä lasketella sataakahtakymppiä, Nokia, Pitkäniemi, Puutarhakaupunki, moottoritien lopun liikennevalot jo näkyivät, kun auto sammui. Vapaalla päästiin vielä sata metriä, sitten oli ajettava tien sivuun. ”Nyt en osaa sanoa heti, missä on vika, meidän on parasta kävellä tuonne huoltoasemalle, se näkyy tähän.” Kyytiläinen ei valittanut. Pian siitä kopsuteltiin aseman pihaan. ”Minä menen soittamaan taksin, odota hiukan.” Sisältä saattoi soittaa, taksi tulisi heti. ”Kuules, minun autoni jäi tuohon moottoritielle, ehtisitkö hinata sen tänne huoltoaseman pihaa?” Voi harmi, minä olen yksin töissä.” ”No kiitos kumminkin, minun täytyy jo mennä.” Taksi  kaartoi yliopiston eteen kymmentä minuuttia vaille seitsemän. Paikoilleen he ehtivät yhtaikaa orkesterin kanssa. Musiikki ei saanut valtaansa Pekkaa, harmitus oli suurempi. Samalla oli mietittävä, miten tästä kiipelistä selvitään. Taksimaksun hän oli maksanut, mutta se olisi liian kallista Vammalaan saakka.” Mihin minä tuon viehättävän seuralaiseni saatan, ei kait auta muu kuin kysyä opettajien porukalta, mahtuisiko hän heidän autoon.” Väliaika, mentiin lämpiöön seisoskelemaan ja juttelemaan. Pian Pekka huomasi opettajat. ”Iltaa, mukava konsertti, tekin olette uskollisesti paikalla. Me tulimme kaksin minun autollani, mutta se hyytyi tuonne Pispalaan. Minun täytyy hoitaa se pois sieltä, olisiko teidän autossa tilaa kotimatkalle, hänen on nyt ilman kyytiä.” Katseet risteilivät toisesta toiseen. Suunnaton harmistus näkyi seuralaisen kasvoilta. ”Mikähän konkelo tähänkin sitten oikein liittyy, ei niistä voi koskaan tietää,” mietteet risteilivät Pekan päässä. Onneksi opettajien autossa oli tilaa. Nyt jäi aikaa ajatella omaa kohtaloa ja autoa. ”Ei se paljon arvoinen ole, minä luulen, että siinä on valunut öljyt pellolle ja moottori meinasi leikata kiinni, ties vaikka olisi pysäyksen jälkeen leikannutkin. On siinä kuitenkin vielä kori kohtalaisessa kunnossa, kait se kotiin raahataan. Minä soitan Antille, tulisiko hän vähän helppimään, mistäs täältä voi soittaa.” Asia ratkesi, Antti lupasi, mutta sanoi Ullalla olevan auton. ”Tule Ullan kanssa tänne konsertin jälkeen, niin mennään yhdessä.” Ullaa nauratti Pekan touhut. ”Vai oikein kaksistaan konserttiin, heh heh. Ei ollut oikein romanttinen loppu.” ”Ei sen pitänytkään, ja kait siinä kaikki alutkin loppuivat, kun hän astui paskaiseen autoon, minkäs teit. Hoopo mikä hoopo.”
Oltiin tultu moottoritielle Volkkarin kylkeen. Pekka kyllä olisi ajanut suoraan autolle liikennettä vastaan. Lakimiehelle se ei sopinut. Hinausmatka oli lyhyt, auto seisoi huoltoasemalla. ”Mitäs sinä nyt meinaat tehdä, saako sitä millään käymään?” ”Katotaan nyt ensin tikusta, onko siellä öljyä.” Tikku oli kuiva jo ensimmäisellä nostolla, eikä siihen saatu tartutettua moottorista tippaakaan. ”Minä menen ostamaan öljyä, katotaan sitten.” Auto sai voiteluaineensa, Pekka hyppäsi ohjaamoon ja koetti pyöriikö moottori. Vruuumm, sininen savu leijui ympäriinsä. ”Meinaatko nyt sitten päästä tällä kotiin saakka?” ”Kyllä se kulkee, kun vaan öljyä piisaa, mä lähden heti, kiitti ja morjens.” Volkkari kulki hyvin, nopeus nousi Tottijärven risteyksen jälkeen sataseen. ”Voi piru, olisi kait pitänyt ottaa varaöljyä mukaan ja tarkistaa välillä. Nyt se on myöhäistä.” Kärppälänjoen jälkeen moottori leikkasi totaalisesti kiinni, siinä ei enää auttaisi mikään öljy. ”Paskat, olkoot tässä, minä liftaan kotiin.”
”Pekka täällä moro, mulla leikkasi Volkkari  eilen konserttimatkalla Ellivuoren tiehaaran paikkeille, ehtisitkö hinaan sen meille. Ei kun viedäänkin se Vettenrannalle, on siinä Uosson likellä, ammattikoulun vieressä.” ”No kyllä mä tulen, mutta konserteissa käynti näyttää olevan kerta kerralta vaikeampaa,” Jussi nauroi puhelimeen