Myllymaan tanssit v. 1966

Myllymaan urheilutalo

Lauantaisin oli aina tanssit. Myllymaan Lähtö isännöi ja järjesti urheiluseuralle toimintaa ja lisätienestejä. Televisiot olivat kovin jo yleistyneet, olivat vielä mustavalkoisia, lumisadetta oli usein ja muuta kohinaa, varjokuvia ja haaleutta. Arkisin saatettiin istua kotona, launtai-illat ravattiin kylässä tai tansseissa. Olin yhtenä päivänä tuuraamassa Lehtimäen Heikkiä maidonajossa. Nelitonnisella Fordilla kierrettiin lenkkiä Vaununperällä, Myllymaassa ja Liuhalassa. Jukka oli mukana apupoikana ja neuvomassa reittiä. Painelimme menemään niin lujaa, ettei Jukka aina ehtinyt sanoa kääntymistä taloon. Jonkun kerran ajoimme liian tiukkaan paikkaan navetan solaan. Sieltä oli tultava peruuttamalla pois. Onneksi pyörät pitivät. Yhdessä nostelimme maitotonkkia lavalle ja morjestelimme tuttuja. Tilat oli numeroitu samoin kuin tonkatkin. Näin meijeri tiesi kenen maitoa säiliöön kaadettiin ja me taas palautekuorman kanssa, mihin tonkat oli jätettävä. Maitolaitureissa oli numerot. Yhden tilan numeron muistan vieläkin. Se oli 210, Antilan maitotila Myllymaasta. Lenkin tehtyämme Heikki kysyi: ”No mites lenkki meni?” ”Muuten hyvin, mutta joitain morjestuksia en ehtinyt tehdä, kun en tuntenut kaikkia autoja.” Heikkiä nauratti.

Paulan kanssa menimme tansseihin. Eteisessä maksoimme pääsymaksun, sillä saimme siten koko illan tanssia. Paikalla oli elävä orkesteri. Alkuun soitettiin valssit. Silloin oli tilaa lavalla. Me painalsimme menemään. Kappaleita soitettiin laidasta laitaan, uutuutena oli tullut Twist. Kuka sitä sitten osasi tai edes kehtasi väännellä, foksina painettiin menemään. Lavan edessä oli pari uskalikkoa. Riuttan Jussi Irman kanssa näytti taitonsa. Kädet heiluivat sivuilla, lantiota heiluttivat ja jalkoja. Erityisesti jalan polvinivelen käyttö oli hohdokasta. Jalka heilui kuin uuden nivelen saaneena. Emme me vaan. Myllymaan miehet pitivät myös järjestystä yllä. Heillä oli oikein nauha käsivarressa. Tiesimme ja tunsimme ne pojat, jotka aina viinapäissään aloittivat tappelun. Osasivat yleensä mennä ensin pihalle. Siellä sitten lyödä paiskoivat toisiaan. Saattoi siinä huuli haljeta ja silmä muurautua, mutta siihen se sitten jäi. Astaloita ei ollut, eikä maahan suistunutta tarvinnut enää potkia. Voitto mikä voitto. Muutamat hurjapäät aloittivat jo sisällä, palo lyömään kun oli niin kova. Silloin Antilan isäntä otti niskasta kiinni ja retuutti pihalle. Lanteri oli tapansa mukaan maistissa ja alkoi riehua eteisessä. Antilan isoista kourista ei karattu ja Eeroa vietiin. ”Äläs nyt kaksattaa kymppi, äläs niin kovin.” Tunsi numeron muttei muistanut nimeä. Ei ollut Eerolla asiaa sisälle sinä iltana.

Innat olivat myös mukana, kauppalan työnjohtaja vaimoineen. Häneltä olin saanut talven aurausurakat. Kimpanpään Seppo sai kappaleparin tauolla minulta herneenpalkoja, olin niitä tunkenut paitani sisään. Sekös Seppoa nauratti. Jakelin herneitä muillekin ihmisten iloksi, kuka vaan halusi ottaa. Tangot olivat nuorille ihanimmat kappaleet, Sokerpala, Sinun silmiesi tähden,
Satumaa, Tähdet meren yllä ja komea La cumparsita, niitä oli useita ja kaikki ne illassa soivat. Olihan nopeitakin, chat chaata, jenkkaakin, joskus polkkaa. Jenkkaa ei kukaan osannut paremmin tanssia kuin Sahan Onni vaimonsa kanssa. Onni oli kepeine jalkoineen opetellut aivan omat potkuaskeleensa rinnakkain edetessä. Sitä ihailtiin ja koettipa joku opetellakin. Ilvesmäen Raine taisi päästä lähimmäs. Sianojan Harri kerran heillä käydessä kysyi, osaanko pyöriä jenkkaa kahteen suuntaan. "En ole kokeillut, täytyypä yrittää." Jenkka soi, tant tantan tan, pyöriessä vaihdoin suuntaa keskellä. Ei oikein sujunut. Seuraavalla kerralla pyörin koko rundin ensin toiseen suuntaan ja sitten seuraavan rundin toiseen suuntaan. Hyvin meni. Pihalla olivat ulkovessat. Niiden nurkilla aina käytiin.Ttytöt sisällä asioillaan. Pojat kusivat huussin seinustalla. Kerran Sammaljoen Sampolassa tansseissa tauon jälkeen tulimme sisälle. Oli jo syksyisen pimeää. Olimme siellä Sianojan Harrin ja Anjan kanssa. Mukaan olivat tulleet Anjan sisko miehineen Turusta, Aila ja Paavo. "Miten meni," kysyi Aila. ”Muuten hyvin, mutta  kun näkee vasta sisälle tullessa onko kussut punteille.” Aila ja Anja räjähtivät nauramaan. Anjalta meni naurusta rannekellon hihna poikki.

Pojilla oli aina viinaa mukana, sitä pidettiin autoissa. Porukat kokoontuivat sinne, missä tiesivät tarjottavan. Tapana oli aina antaa ryyppy, tuli siihen sitten kuka tahansa. Minäkin siellä kiertelin tuttujen seassa autolta toiselle. Olimme tanssineet niin paljon yhdessä, että olimme oppineet hiukan omiakin askeleita. Niitä saattoi tangossakin käyttää kunhan vaan oli tarpeeksi tilaa. Ensin mentiin voimakkaasti niiaten Paula suoraan taakse kaksi vaihtoaskelta, välissä suoraksi ponnistaen. Siitä voimakkaaseen pyörähdykseen, joka saattoi jatkua useaan pyörimiseen, dramaattinen pysähdys, ja uudelleen suoraan eteen voimakas niiausaskel. Näitä oli mukava tanssia ja esittää. Myllymaassa oli seinustoilla pitkät penkit. Niillä oli hyvä istua ja katsella välillä muitten menoa. Tytöt yleensä istuivat peräseinällä tiiviinä joukkona. Sinne saattoi päästä istumaan parinsa kanssa vain niin, että tanssi vain osan toisesta parista. Loppuillasta siellä kyllä oli jo tilaa. Orkesteri soitti ”Kenties”. Me olimme lavalla, tanssimme hieman erossa toisistamme, minä painoi Paulan tiiviisti itseäni vastaan lopuksi kohdassa: kenties, kenties, kenties. Innan pariskunta katsoi penkiltään meitä.