Rakastuminen v. 1966

Paula

”Miten onkin tutustumisessa mukana molempien ystävä. Ahometsän Pertin kanssa retkeilimme, kävimme Saariselälläkin viikon vaelluksella. Aaltosen Matti, Härmän Pentti ja Jokisalon Hannu kantoivat rinkkaansa mukanamme mäntykankailla, puronvarsilla, louhikoissa ja tunturien rinteillä. Vain Laanihovi seisoi nyppylän päällä tullessamme postibussilla Rovaniemeltä. Saunan eteisen lattialla saimme palatessamme nukkua Pentin kanssa.

Pertti vei minut tutustumaan tyttöön. Hänellä oli ajokortti ennen minua, olin muutamalla myyntireissulla kesällä apumiehenä myyntimatkoilla ympäri Suomea, pisin reissu ulottui Rovaniemelle. Silloin Pertti antoi minun ajaa pakettimersua pitkät matkat. Myimme putkijakkaroita. Mistä tulikin puheeksi. Ajoimme Tyrväällä Vaununperälle. Siellä oli suurehko punainen yksikerroksinen maalaistalo, oikella puolen navetta, sen päädyssä muutamia koivuja rivissä. Pihan toisella puolella oli sivurakennus. Menimme betoniportaille istumaan. Sisältä tuli ulos sorja ristiverinen hymyilevä Paula. Katselimme toisiamme ja Pertti esitteli meidät. Sinä kesänä kävimme parilla reissulla, moottoripyörällä, polkupyörällä ja veneellä. Pertti kaveerasi naapuritalon tyttöä, Välimäen Sinikkaa. Olimme retkillämme nelistään, jokusen kerran myös Sinikan isosiskon ja Jokisen Altin kanssa. Kiikan Kiimajärven niemessä olimme telttailemassa Altin Mossella. Siitä häipyivät takaisin tullessamme jarrut kokonaan. Kuski laittoi pienemmän pykälän silmään vauhdin hillitsemiseksi. Kyllä tämä seisahtuu, kun otan virran pois päältä, hän lohdutti lähestyessämme rautatien tasoristeystä. Eipä tullut junaa.” Pekalla oli aikaa muistella pyöräillessään Vaununperälle, monesko kerta se olikaan sinä kesänä. Työt olivat siltä päivältä ohi, aikaa olisi aamuun saakka, kuudelta oli oltava takaisin. ”Mennään kävelemään, minä näytän sinulle riihen.” Se oli talosta Vaununperän perälle päin menevän peltotien varrella. Riihi oli niillä sijoillaan, mihin se oli viimeisen puintipäivän jäliltä jäänyt. Pienestä oviaukosta vasemmalle oli punatiilinen valtava kiuas. Lattialankut olivat jykevät, katossa vielä orret. ”Onkos tämä vielä ollut käytössä sinun aikanasi?” ”Ei ole, mutta kyllä isä on täällä kuivattanut ja puinut. Sitten ostettiin puimakone ja sähkömoottori. Siinä työssä minä olin ruumenpässinä.” ”Mikä se sellainen sitten on?” ”Takapäästä ruumenet, akanat ja oljet täytyi syöttää lietsoon, josta pitkä puki vei ne suulin perälle. Se oli pölyistä puuhaa.” ”Onkos ne koneet vielä siellä?” ”On ne, ei isä niitä ole myynyt, ne on ollut käytössä tähän saakka.” Pari oli kävellyt pitkälle peltotietä pitkin. Oikealla kasvoi kauraa, vasemmalla heinää. Väkevänä kiersi veri, voimaa oli vaikka sonnia vastaan. Peltotietä takaisin tultaessa Paula kopattiin syliin. ”Et sinä minua jaksa kantaa!” ”Kyllä jaksan, ainakin tolppien välin.” Kevyesti kulki kuorma, mieluisa oli kyydissä. Tolpanväli meni helposti. ”Päästä jo hullu, selkäsi katkeaa.” Ei katkennut selkä, taloon mentiin sisälle. Siellä ei aiemmin oltu yhdessä käyty, ei Paula päästänyt. Betoniportaita ovelle, kuistin läpi pimeään eteiseen, suoraan pääsi keittiöön, oikealla oli ovi pirttiin. Kuistin kainalossa vasemmalla oli vanhan isännän huone. Keittiöstä pääsi vielä leivinuunin sivuitse kamariin, ja sen vieressä oli pihalle päin toinenkin kamari. Kaakeliuuni oli siellä muurattu siten, että sitä lämmitettiin pihan puoleisesta kamarista, ja uuni oli läpi seinän. Niin se lämmitti ensimmäisenkin kamarin. Keittiössä oli puuhella leivinuunin kupeessa. Pirtti oli miltei puolen talon suuruinen, sielläkin muurattu tiiliuuni.

Keiteltiin puuhellalla kahvit. Paula sytytti tottuneesti pesän, siinä oli männyn oksia katkottuna ja halottuna laatikossa. Niiden tulisessa lämmössä pannun vesi pian kiehui. Konttuurista otettiin pullanpitko, itse leivottu, vehnäkakko, itse leivottu, voita lautasella ja vahvaa maitoa, talon lehmistä. ”Minä kutsun isän myös juomaan.” Valtteri tuli pöytään, tervehtivät. Isäntä oli liki seitsemänkymmentä vuotias, sukutilaa pitävä viljelijä. Mitä lie keskustelleet, ne sanat ovat painuneet Pekalta unholaan. Tilanne oli jännittämätön, leppoisa. Elämää paljon nähnyt vanha mies tunsi tyttärensä, oli kyliltä kuullut ja tiesi sulhasehdokkaan taustan. Olivathan he jo kerran tavanneet, eräällä riiuureissulla iltamyöhään palatessaan kävelemästä pelloilta ja kylältä havaitsivat parin lehmän karanneen kaurahalmeeseen. Valtteri oli jo paikalla. ”Mene ajamaan ne pois pellolta.” Paula hyppäsi langan yli ja alkoi läpsyttäen ajaa innoissaan hyppeleviä lehmiä. Se ei ollutkaan helppoa, tahtoivat paeta kauraan. ”Aja nyt ne pois!” ”En minä saa niitä!” Tottelivat lehmät perästä, astelivat tanhualle ja laitumelleen. Silloin ei enempiä juteltu. Norton alkoi yhä useammin paukahdella raitilla, vierailuilla viivyttiin yhä pitempään. Naapuri talon Innan isäntä oli hiljakseen niittänyt muutaman saran heinää Innanmaan läheltä. Iski seipäät pystyyn ja hangolla nosteli heinät kuivumaan. Pekka parkkeerasikin pyöränsä sinne heinäseipäiden väliin. Kuvitteli sieltä pääsevänsä hiljaa aamulla lähtemään. Paula piti majaa sivurakennuksen vinttihuoneessa, sinne he vetäytyivät illaksi juotuaan ensin talossa kahvit. Mitenkä siinä niin mukava olikaan vierekkäin maata sängyn päällä. Paula alkoi kertoilla nuoruudestaan. ”Minä olin seitsemän, kun äiti lähti ja vanhempani erosivat. Minä aloin hoitaa taloutta, tai ottaa siitä vastuuta. Antti oli vasta sylilapsi, hänet vietiin Kaukosen Miljalle, kylän kauppiaalle hoivaan, eihän isä häntä olisi pystynyt pitämään. Markus ja Päivi jäivät meidän kanssa. Isä oli jo viisikymmentävuotias vanhapoika, kun meni äidin kanssa yhteen. Kait äiti väsyi niin työntekoon, hän oli kolmisenkymmentä vuotta isää nuorempi.” Myllersi Pekan mieli, miten se kaikki tapahtui, oli mahdollista. Kuinka lapset olivat jääneet isälle? Niihin ei silloin enenpää puututtu, Pekan osa oli vain kuunnella eikä udella. Aamuyö, taisi olla jo varhainen päivä, kun Pekka laskeutui ikkunalaudalle käsiensä varaan ja pudottautui alas. Valtteri nousisi viiden aikaan navettaan, eikä häntä olisi nyt vielä halunnut tavata. Omanapuiden välistä heinäpellolle pyörää hakemaan. Innan isäntä siellä jo niitteli viimeisiä heiniään. ”Huomenta, taitaa tulla kaunis päivä.” ”Huomenta, saadaan heinät kuivina latoon.” Norton jyräytti talot hereille Vaununperältä Vammalaan.