Kesätöissä
TVH:lla
Vammalassa
oli iso TVH:n varikko. Sinne otettiin aina kesäisin töihin lomatuuraajia.
Poutasen Pekka sattui minun parikseni. Saimme tehdä liikennemerkkien
kunnostusta. ”Löwe rost primeriä.” Pekka oli jo edellisenä kesänä ollut
maalaustöissä. Saimme tarvikkeemme polkupyörän tarakalle ja ajoimme Vammalan
läpi Vaunusuon laitaan. Teräsharjalla putsattiin tolpat ja merkkien takaosa.
Ruosteen estoon primeriä ja harmaa päälle. Työ oli leppoista, aurinko paistoi ja
tie pölisi autojen mennessä ohi. Ylitimme Vaunuojan sillan ja nousimme ylös
Kaukolan mäkeä. Meidän piti vielä oikoa talvella vinoon menneet merkit.
Sellainen olikin mäen päällä, peräti irti kuopastaan. Pekka alkoi lapioida
kuoppaa suuremmas ja minä pistin maate penkalle. Siihen pyöräili Pekan tuttu. ”Kaveris
ei työtä pelkää.” ”Jaa niin taitaa olla.” Huomasin Kiikasta päin tulevan
henkilöauton. Pomppasin pystyyn, oikaisin liikennemerkin siten, että autoilija
saattoi havaita sen. Miten sattuikin, että tiemestarimme siinä ajeli. Vilkutti
meille ohittaessaan työmaamme. Sen jälkeen en enää maannutkaan. Monta päivää
tätä teimme. Ajellessani illalla kavereiden kanssa sanoin maalanneeni edessä
olevan liikennemerkin. Katsoivat sitä, se oli vastaantuleville, käänsivät
päänsä nähdäkseen kuvapuolen. ”Haa, siinä on vikaa, maali rapisee.” ”No en minä
niitä kuvapuolia vaan taustat ja tolpat.”
Kiikassa
aloitettiin tien lanaus. Siinä tarvittiin pari kaveria astelemaan lanan perässä
ja haravoimaan tielle nousseen isommat kivet pois. Pekat siinä pistelivät
haravoineen. ”Kuule, sinä kun osaat soittaa, niin sinä voisit alkaa minulle
opettamaan pianon soittoa. Pyrkisin sitten seminaariin ja alkaisin opettajaksi.”
”Kyllä minä vaan opetan, sehän olisikin hauskaa, sinulle varmasti sopisi
opettaminen.” ”Olen ainakin monta vuotta sitä jo kuunnellut, ei vaan, partiossa
olen toiminut monia vuosia, vartionjohtajanakin. Kyllä minä siitä touhusta,
opettamisesta, pidin.” Olin hieman alkanut epäillä ryhtymistäni upseerin
ammattiin, josko vaihtaisin alaa. Alkoi sadella. Päivä oli aamusta lähtien
ollut harmaa, me olimme ottaneet sadevarusteita mukaan. Pekan takki tiputti
vettä säärille hänen kulkiessaan ja haravoidessaan. ”Kuule, voisitko sinä
haravoida täältä minunkin puolelta kun
minun täytyy toisella kädellä pitää sadetakkia liepeestä niin, etten kastu?”
Olin sitä yhden käden haravointia katsellut huvittuneena. ” No emperkele
haravoi, irrota siitä sadetakista.” Ei Pekka irrottanut. Jotenkuten tie tuli
haravoitua.
Kaltsilaan
santatielle kohti Narvaa oli tilattu iso telaketjutraktori, joka työnsi
nokallaan valtavaa oja-auraa. Se putsasi ojan kertavedolla edeten miltei
kävelyvauhtia. Ylijäämämaa levisi siiven tasaamana pientareelle. Taas
tarvittiin meitä lapiomiehiä. Telaketjut välillä vähän hiersivät tien pintaa
hajalle. Sellaiset paikat me lapioimme kuntoon. Odotellessamme traktorin tuloa
seisoksimme pellon laidalla mutkan kohdalla. Siihen köpötteli läheisestä
talosta vanhaisäntä. Hän oli huolissaan suuresta kivestä, jonka hän oli
hirveillä ponnistuksilla tönättyä pientareelle. ”Kuulkaas miähet, varokaa
sitten tota mun kiveä, ettei se vierähdä pellon pualelle.” ”Ei me silla mitään
mahdeta, kone siihen ojan kaivaa, tai tönää.” ” Niin niin, mutta sanokaa sille
konemiähelle.” Minua alkoi huvittaa papan kova hätä, vaikka kyllä se kivi oli
niin valtava, että täytyi ihmetellä millä voimilla se oli liikkunut. Telaketjut
alkoivat kolista. Suuntana oli ensin Narva. Hämmästelin koneen raakaa voimaa
sen aloittaessa pellon laidasta. Kolina vaan kuului, aivan kuin se olisi ajanut
tyhjänä. Kuitenkin ojaa syntyi, ja aivan sileää laidoilta ja pohjasta.
Metsäinen osuus alkoi. Siellä ei oltu koskaan avattu niin pitkälle ojaa, kuin
nyt tehtiin. Vastuksina oli välillä isojakin kiviä ja täysin umpeutunutta
ojamaata. Joskus kone otti taaksepäin, ja uudelleen eteen. Sellaiseen paikkaan
telaketjut pyörittivät pintamaata rullalle. Me lapioimme. Minulla oli siinä
pari vanhempaa miestä kaverina. Kun hommat välillä menivät pelkäksi kävelyksi
minä keksin haastaa ukot etenemään hyppimällä lapion päällä. Terän kärki
suorana maahan, ensin toinen jalka painamaan niin kuin kaivuun aloituksessa.
Sitten ponnistin toisenkin jalan lapion päälle ja aloitin hyppimisen. Ponk,
ponk, terä jätti vähäisen kuopan jokaisen hypyn jälkeen. ”Kyllä sinä olet niin
nopeakinttuinen.” Ukkoja nauratti. Eivät kuitenkaan alkaneet hyppiä lapioillaan.
Minua alkoi kiinnostaa traktori. Kuskin vieressä oli apukuljettajalle pieni
tila. Minä hyppäsin sisälle vauhdissa. ”Terve, jos tulisin vähän katselemaan,
jos sopii.” ” Tule pois vain, onhan tämä muuten yksinäistä hommaa.” ” Aika
voimakas kone sinulla, oja lakoaa kauniisti, ei paljon kivet haittaa.” ” Tämä
työmaa on helppo. Kyllä välillä tulee vastaan sellaistakin, mikä särkee paikat.”
” Älä, mikä tästä pettää?” ”Tuo auran kärki, se on jo ennenkin hitsattu. Se
ottaa ekana vastaan, ja jos siellä on sellainen maakivi, joka ei lähde
liikkeelle, niin kärki voi tipahtaa.” Kopissa oli kuuma, kone hehkui monen
tunnin raskaasta työstä, tuuletin puhalsi nokalta ilmat sisälle. Kaikki ikkunat
olivat auki, mutta kuskilla oli asiaa vesipullolle jatkuvasti. Pysähdyimme
pienen mökin kohdalla, kone seisautettiin. Kuljettaja koputti mökin oveen ja
pyysi saada käyttää pihan kaivoa. Me muutkin saavuimme siihen juomaan. ”Voi voi
kun olsitte ennen sanoneet, ni mä olsin kiehauttanu kahvit teitille, kyä ny
onkin kuuma.” Kiittelimme ystävällistä mummoa ja otimme loppukirin. Hiukan
vielä, ja saisimme työn päivässä valmiiksi. Silloin auran nokka joutui niin
koville, että se hajosi, kärki peittyi mullokseen. Kuljettaja kävi soittamassa
korjauspajalle ja tilasi hitsaajan vaunuineen paikalle. Pakettiauto saapui. Hitsari
aloitti löytyneen kärten kiinnittämisen. Kova hitsausgeneraattori hurisi,
kipinät lensivät ympäriinsä. Minä ajattelin, ettei se voisi pitää. ”Kyllä se
pitää, siinä on puikoissa erikoismetallia, saadaan saumasta luja.” Traktori
pudotti auran ojaan ja puski vielä viimeiset metrit pellon laidassa. Papan
valtava irtokivi vierähti pari kertaa pellon puolelle. ” No helvetti, nyt te sen
kumminkin tönäsitte pellolle, hakekaa se
pois sieltä.” Pappa oli ollut vahdissa koko päivän ja tuli juosta vaaputtaen
paikalle. Kuski ajoi koneensa lavetille ja kaarsi pois.
On vierittäjällä rikas kokoelma koettua - näistä eväistä pääsee jaolle kasvava lukijakuntakin.
VastaaPoistaHarvalla on tämmöisestäkään mitään tietoa. Vetävästi kirjoitettua tarinaa lukevat varmaan muutkin ihmemaanliisoina ja äimänkäkinä.