keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

TVH:lla töissä v. 1965




Kesätöissä TVH:lla



Vammalassa oli iso TVH:n varikko. Sinne otettiin aina kesäisin töihin lomatuuraajia. Poutasen Pekka sattui minun parikseni. Saimme tehdä liikennemerkkien kunnostusta. ”Löwe rost primeriä.” Pekka oli jo edellisenä kesänä ollut maalaustöissä. Saimme tarvikkeemme polkupyörän tarakalle ja ajoimme Vammalan läpi Vaunusuon laitaan. Teräsharjalla putsattiin tolpat ja merkkien takaosa. Ruosteen estoon primeriä ja harmaa päälle. Työ oli leppoista, aurinko paistoi ja tie pölisi autojen mennessä ohi. Ylitimme Vaunuojan sillan ja nousimme ylös Kaukolan mäkeä. Meidän piti vielä oikoa talvella vinoon menneet merkit. Sellainen olikin mäen päällä, peräti irti kuopastaan. Pekka alkoi lapioida kuoppaa suuremmas ja minä pistin maate penkalle. Siihen pyöräili Pekan tuttu. ”Kaveris ei työtä pelkää.” ”Jaa niin taitaa olla.” Huomasin Kiikasta päin tulevan henkilöauton. Pomppasin pystyyn, oikaisin liikennemerkin siten, että autoilija saattoi havaita sen. Miten sattuikin, että tiemestarimme siinä ajeli. Vilkutti meille ohittaessaan työmaamme. Sen jälkeen en enää maannutkaan. Monta päivää tätä teimme. Ajellessani illalla kavereiden kanssa sanoin maalanneeni edessä olevan liikennemerkin. Katsoivat sitä, se oli vastaantuleville, käänsivät päänsä nähdäkseen kuvapuolen. ”Haa, siinä on vikaa, maali rapisee.” ”No en minä niitä kuvapuolia vaan taustat ja tolpat.”
Kiikassa aloitettiin tien lanaus. Siinä tarvittiin pari kaveria astelemaan lanan perässä ja haravoimaan tielle nousseen isommat kivet pois. Pekat siinä pistelivät haravoineen. ”Kuule, sinä kun osaat soittaa, niin sinä voisit alkaa minulle opettamaan pianon soittoa. Pyrkisin sitten seminaariin ja alkaisin opettajaksi.” ”Kyllä minä vaan opetan, sehän olisikin hauskaa, sinulle varmasti sopisi opettaminen.” ”Olen ainakin monta vuotta sitä jo kuunnellut, ei vaan, partiossa olen toiminut monia vuosia, vartionjohtajanakin. Kyllä minä siitä touhusta, opettamisesta, pidin.” Olin hieman alkanut epäillä ryhtymistäni upseerin ammattiin, josko vaihtaisin alaa. Alkoi sadella. Päivä oli aamusta lähtien ollut harmaa, me olimme ottaneet sadevarusteita mukaan. Pekan takki tiputti vettä säärille hänen kulkiessaan ja haravoidessaan. ”Kuule, voisitko sinä haravoida täältä minunkin puolelta  kun minun täytyy toisella kädellä pitää sadetakkia liepeestä niin, etten kastu?” Olin sitä yhden käden haravointia katsellut huvittuneena. ” No emperkele haravoi, irrota siitä sadetakista.” Ei Pekka irrottanut. Jotenkuten tie tuli haravoitua.

Kaltsilaan santatielle kohti Narvaa oli tilattu iso telaketjutraktori, joka työnsi nokallaan valtavaa oja-auraa. Se putsasi ojan kertavedolla edeten miltei kävelyvauhtia. Ylijäämämaa levisi siiven tasaamana pientareelle. Taas tarvittiin meitä lapiomiehiä. Telaketjut välillä vähän hiersivät tien pintaa hajalle. Sellaiset paikat me lapioimme kuntoon. Odotellessamme traktorin tuloa seisoksimme pellon laidalla mutkan kohdalla. Siihen köpötteli läheisestä talosta vanhaisäntä. Hän oli huolissaan suuresta kivestä, jonka hän oli hirveillä ponnistuksilla tönättyä pientareelle. ”Kuulkaas miähet, varokaa sitten tota mun kiveä, ettei se vierähdä pellon pualelle.” ”Ei me silla mitään mahdeta, kone siihen ojan kaivaa, tai tönää.” ” Niin niin, mutta sanokaa sille konemiähelle.” Minua alkoi huvittaa papan kova hätä, vaikka kyllä se kivi oli niin valtava, että täytyi ihmetellä millä voimilla se oli liikkunut. Telaketjut alkoivat kolista. Suuntana oli ensin Narva. Hämmästelin koneen raakaa voimaa sen aloittaessa pellon laidasta. Kolina vaan kuului, aivan kuin se olisi ajanut tyhjänä. Kuitenkin ojaa syntyi, ja aivan sileää laidoilta ja pohjasta. Metsäinen osuus alkoi. Siellä ei oltu koskaan avattu niin pitkälle ojaa, kuin nyt tehtiin. Vastuksina oli välillä isojakin kiviä ja täysin umpeutunutta ojamaata. Joskus kone otti taaksepäin, ja uudelleen eteen. Sellaiseen paikkaan telaketjut pyörittivät pintamaata rullalle. Me lapioimme. Minulla oli siinä pari vanhempaa miestä kaverina. Kun hommat välillä menivät pelkäksi kävelyksi minä keksin haastaa ukot etenemään hyppimällä lapion päällä. Terän kärki suorana maahan, ensin toinen jalka painamaan niin kuin kaivuun aloituksessa. Sitten ponnistin toisenkin jalan lapion päälle ja aloitin hyppimisen. Ponk, ponk, terä jätti vähäisen kuopan jokaisen hypyn jälkeen. ”Kyllä sinä olet niin nopeakinttuinen.” Ukkoja nauratti. Eivät kuitenkaan alkaneet hyppiä lapioillaan. Minua alkoi kiinnostaa traktori. Kuskin vieressä oli apukuljettajalle pieni tila. Minä hyppäsin sisälle vauhdissa. ”Terve, jos tulisin vähän katselemaan, jos sopii.” ” Tule pois vain, onhan tämä muuten yksinäistä hommaa.” ” Aika voimakas kone sinulla, oja lakoaa kauniisti, ei paljon kivet haittaa.” ” Tämä työmaa on helppo. Kyllä välillä tulee vastaan sellaistakin, mikä särkee paikat.” ” Älä, mikä tästä pettää?” ”Tuo auran kärki, se on jo ennenkin hitsattu. Se ottaa ekana vastaan, ja jos siellä on sellainen maakivi, joka ei lähde liikkeelle, niin kärki voi tipahtaa.” Kopissa oli kuuma, kone hehkui monen tunnin raskaasta työstä, tuuletin puhalsi nokalta ilmat sisälle. Kaikki ikkunat olivat auki, mutta kuskilla oli asiaa vesipullolle jatkuvasti. Pysähdyimme pienen mökin kohdalla, kone seisautettiin. Kuljettaja koputti mökin oveen ja pyysi saada käyttää pihan kaivoa. Me muutkin saavuimme siihen juomaan. ”Voi voi kun olsitte ennen sanoneet, ni mä olsin kiehauttanu kahvit teitille, kyä ny onkin kuuma.” Kiittelimme ystävällistä mummoa ja otimme loppukirin. Hiukan vielä, ja saisimme työn päivässä valmiiksi. Silloin auran nokka joutui niin koville, että se hajosi, kärki peittyi mullokseen. Kuljettaja kävi soittamassa korjauspajalle ja tilasi hitsaajan vaunuineen paikalle. Pakettiauto saapui. Hitsari aloitti löytyneen kärten kiinnittämisen. Kova hitsausgeneraattori hurisi, kipinät lensivät ympäriinsä. Minä ajattelin, ettei se voisi pitää. ”Kyllä se pitää, siinä on puikoissa erikoismetallia, saadaan saumasta luja.” Traktori pudotti auran ojaan ja puski vielä viimeiset metrit pellon laidassa. Papan valtava irtokivi vierähti pari kertaa pellon puolelle. ” No helvetti, nyt te sen kumminkin tönäsitte pellolle,  hakekaa se pois sieltä.” Pappa oli ollut vahdissa koko päivän ja tuli juosta vaaputtaen paikalle. Kuski ajoi koneensa lavetille ja kaarsi pois.

1 kommentti:

  1. On vierittäjällä rikas kokoelma koettua - näistä eväistä pääsee jaolle kasvava lukijakuntakin.
    Harvalla on tämmöisestäkään mitään tietoa. Vetävästi kirjoitettua tarinaa lukevat varmaan muutkin ihmemaanliisoina ja äimänkäkinä.

    VastaaPoista