Tukkeja ja massaa kuormatraktorilla -70 l

Metsätraktorin kuskina

Aivan 70-luvun alkuvuosina, ennen kuin Pekka oli aloittanut opettajana toimimisen talvisin,  Mäkisen Aarne oli aloittanut metsäkoneurakoitsijana Rauma-Repolalla. Hän osti norjalaisen runko-ohjattavan valtavan ison kuormaajan. Sen pyörät olivat suuret kuin traktorin takapyörät, niitä oli kolmella akselilla, edessä yksi ja tukkitilan osalla kaksi. Mäkisen miehet eivät olleet aikaisemmin ajaneet sellaista konetta. Heillä alkoi pihassa ankara opettelu. Tukkia siirrettiin kuormaimella kyytiin ja takaisin. Vaimoväki kauhisteli sitä touhua, väärin ohjattu tukki olisi voinut päätyä vaikka ohjaamoon murskaten teräsristikon ja ohjaamon lasit. Vipuja oli jokaiselle tunkille erikseen, siinä jakopöydässä niitä oli molemman käden sormille yhteensä kymmenkunta. Niiden mieleen painumisessa oli aika työ ensimmäisinä päivinä, pian oli mentävä leimikon ajoon. Aarne ja Markku aloittivat vuorotyön. Metsuri oli kaatanut puut, katkonut tukit ja massan, yhtiön mies oli merkannut ajotiet valmiiksi. Metsän laidassa asennettiin koneen takapyöriin ketjut, niissä oli kovametalliset sormenvahvuiset piikit. Metsätraktori menisi minne tahansa, kunhan vaan maa kestäisi. Miehet toivat puut autotien varteen isoihin pinoihin. Siitä rekat ajoivat ne tehtaalle. Seuraavana talvena Aarne hankki käytetyn Valmetin runko-ohjattavan kuormaajan. Kalustona oli vielä nelitonninen Fordi juontovinssin kanssa. Sillä juonnettiin tukit kasoihin metsässä, niin kuormaaja kykeni siitä nopeasti viemään lastit tien varteen. Ei mennyt kalleimman koneen aikaa edes takaisin ajoon ja puiden kokoamiseen. Markun nuorempi veli ajoi Fordia. Siihen tuli jokin katko, ja Aarne lähti kysymään, josko Pekka lähtisi paikkaamaan vajetta. ”Tjaa, no onhan minulla nyt talvella päivisin aikaa, missäs päin nyt menette?” ”Me olemme Kaltsilassa menossa, Pakulan Heikin maalla.” ”Joko heti huomenna?”

Olihan Pekka ennenkin vinssiä käyttänyt, se oli metsurin jälkeen raskain työ metsässä, jos sen joutui tekemään yksin. Tällä kertaa apuria ei ollut. Traktori oli työmaalla valmiina, ketjut päällä ja polttoöljyä tankin täysi. Tukit oli saatava kasalle ajotien vierelle niin, että siitä mahtui kuormaaja kulkemaan ja ottamaan lastin mukaan. Ajo sopivalle paikalle ja kääntö niin, että vinssin vaijeria saattoi vetää tukeille, sitten jalkajarrut tiukkaan. Pekka hyppäsi kopista ulos, otti juontokouran käteensä ja alkoi tarpoa lumessa tukkeja kohti. Koura oli kolmeosainen raskas kappale, jonka kynnet iskettiin tukin päähän kiinni. Vaijeri sitten kiristyessään veti kynnet kiinni tukkiin. Takaisin kävely traktorille ja vetonarusta kiristys. Tukki liikahti ja alkoi hinautua lähemmäs. Työ sujui nopsaan, paikan siirto ja uusi vinssaus. ” Tähän täytyy laittaa pidempi vetonaru, saattaa sitten aloittaa vinssauksen aikaisemmin, tuon sen huomenna.” Kaltsila tuli valmiiksi, oli siirryttävä tietä pitkin uuteen paikkaan. Ketjut täytyi ottaa päältä pois heti metsän laidassa. ”Toiset ajelee ketjut päällä pikatielläkin. Kyllä piikit siinä kuluu aivan silmissä. Minun hommissa ei niin tehdä.” Aarne oli tarkka, ja hoiti koneensa hyvin. ”Vai olet sitä mieltä, että siellä ei kannata vinssata. Uskonhan minä kun niin sanot.” ”Siellä on metsuri ollut ajan tasalla, tukit ovat kaikki kaadettu kasoihin tien varteen, uloimmatkin voi helposti napata kyytiin. Lisäksi siellä on ajotiet niin lähekkäin, ettei minulla ole siellä mitään hommaa.” ”Se on selvää sitten. Nyt minulla olisi sinulle sitten toisen kuormaajan ajoa, Valmetilla tuodaan massat metsästä tien varteen, lähtisitkö siihen?”
Ei siinä mitään miettimistä ollut, Pekka oli jo aamulla menossa Putajaa kohti. ”Jahas, täältä löytyi Valmetti, ketjut näyttävät olevan pois päältä.” Koneen laatikossa olivat neljät piikkiketjut ja rautalankaa. Ne Pekka kiskaisi ulos ja asensi kahdet ketjut takimmaisten pyörien taakse suoraksi. Sitten hän kiinnitti ketjut pyörien napojen väleistä rautalangalla kiinni pyöriin. Nyt täytyi hypätä koppiin siirtämään konetta eteenpäin. Ketjut nousivat kauniisti pyörien päälle ja hiukan vielä, niin sidottu pää tuli esiin pyörien alta. Nopsasti kävi lukituksen laitto molempiin ketjuihin vapaiden päiden ollessa näin lähellä toisiaan. Sama homma toiselle rengasparille. Aikaa ei kulunut viittä minuuttia enenpää. Leimikolle oli hiukan matkaa, Valmetti kyyristeli ja poukkoili kivien ja kantojen lomitse ja yli. ”Nonnii, nyt se alkaa, tästä siirrän ensin massat kyytiin, sitten hiukan eteenpäin. Millais nää venttilit nyt toimii.” Pekka alkoi käsitellä pöydän pallopäisiä vipuja. Samanlaiset hänellä olivat Hydro Master kaivurin vivut. Tässä vaan oli edessä vähän erilaisia toimintoja. ”Ptruu perkele, ei niin pitkälle, jahas, tästä käy kouran sulkeminen, noin, puu on kiinni, kuormaan vaan, sieltä se tulee. Hellitäs vähän vivusta, pysähty, nyt tosta  saadaan se kääntymään kuorman päälle, ja koura auki. Siihen solahti.” Massaa tuli kuorma täyteen. Rauhallisesti poukkoillen se ajettiin tielle. ”Nonnii, mä aloitan kasaamisen tästä, koura kiinni, puomia ylös ja vasempaan, noin, sitten hiukan tännepäin ja alas. Koura irti noin.” Kasa massaa alkoi kohota tien laitaan. Iltaan mennessä siinä oli jo parikin kuormaa rekalle. Ajot seisautettiin illan pimetessä, Pekka nousi autoonsa ja ajoi kotiin.
”Mites sulla siellä meni?” Paula oli laittanut ruoan valmiiksi. ”Mikäs siinä, ei aivan niin hikistä kuin juontaminen vinssillä. Tehokas kone se on, menee minne ajetaan. Runko ohjattavuus on mukava, ei lyö käsille, kun se on hydraulinen, kääntymiset puolelta toiselle ovat helppoja. Hiukan oudoksutti aluksi, että nokka kulkee kaukana tyhjän päällä.” ”Saitkos sinä mitään metsästä pois?” Syötyään he kävivät vielä kahville, Pekka joi tapansa mukaan teen, juteltiin töistä vähän Valtterin kanssa. Siirtyivät kamarin puolelle, katsottiin päivän posti. ”Kyllä mä meinasin kerran koneen kaataa.” ”Voi hirvitys, mitä siinä tapahtui?” ”Mulla oli hyvin pieni siirtymä seuraavaan paikkaan. Olin ottanut sivulta puun kouraan, nostin hieman ja aloin varovasti ajaa eteenpäin. Toisen etupyörän alle osui iso kivi, ja vipu sivulla kiskaisi Valmetin kaatumaan kyljelleen. Mulla oli sormet vipusilla, painoin heti kuormaajan vartta maata päin. Varren tunkki oli riittävän vahva, ja se kesti tuupata koneen suoraan. En enää koettanut nopeuttaa työtä sillä lailla. Pelkässä siirtymisessä on tarpeeksi.” ”Tuliko siinä mitään vahinkoa?” ”Ei edes ylpeydelle, kun kukaan ei ollut näkemässä.”