Päreet 1990 luv.

Päreiden höyläys

Lehtisen Unto Vaununperältä lupasi toimittaa pärepuut höylälle. Sellaisia miehiä, jotka osasivat katsoa ja valita oikean puun metsästä päreen tekoon, oli harvassa. Kunnon pärepuun oli kasvettava tiheässä taimikossa, silloin kasvaessaan kilpaa puitten alimmat oksat karsiutuivat valon puutteessa ja oksien hankautumisessa toisiaan vastaan. Samalla puitten tuli kasvaa riittävästi vuosikasvua, jotta saataisiin katkaisussa oksien välisestä osasta sopivan pituista pärettä, siis sellaista, missä ei ole oksan tappeja. Ne ensimmäisenä pompahtivat päreestä pois. Kaiken tämän lisäksi runkopaksuuden oli oltava sopiva, sen tuli sopia höylän kouruun. Muutoin jouduttiin pölliä halkomaan. Se hidasti työtä. Pekka oli Unton metsiä kierrellyt. Niitä ei oltu hakattu eikä paljon karsittu. Kuuset kasvoivat hyvin peitteisessä metsässä. Karsintaa täytyi jonkin verran tehdä, kasvualaa täytyi väljistää sopivasti. Siitä taas saatiin tarvepuuta, seipäitä, aidaksia, polttopuuta.

Tarpeellinen määrä noin neljäkymmentä senttiä pitkiä pöllejä oli ajettuna Heinon Raunon pärehöylälle. Pöllit olivat tuoreita ja kaarnapäällisiä. Rauno ajoi traktorinsa, kopillisen Fordin asemiin höylän taakse, sihtasi sitä niin, että valtaremmi saataisiin suorana höylän siivapyörään. ”Isken tähän sivuille vielä pari rautakankea, ettei hihna karkaa.” Päreiden tarvitsijat olivat tulleet paikalle. ”Mervi, ala sinä lusata pöllejä, tuossa oviaukossa on lusia. Voisi siihen joku muukin tulla.” Pekka ja Jussi hyppäsivät työhön. Lusa oli vaan sellainen toisesta päästä hieman teroitettu puupalikka, jonka teroitettu pää työnnettiin kuoren sisään. Sitten lusaa työnnettiin kaarnan alla eteenpäin. Kuori lähti kuin appelsiinistä. ”No hyvä, mene sinä Mervi nyt vastaanottamaan, minä aloitan.” Rauno käynnisti traktorin, kytki siivapyörän päälle varovasti, katsoi kuinka hihna alkoi liikkua ja herätti höylän eloon. ”Minä teroitin terän eilen, pitäisi olla terävä. Ensin tulee roskapaloja, no nyt Mervi!” Pärehöylän laatikko, johon pölli sijoitettiin, liikkui  edes takaisin. Sen takapäässä oli poikittain perätuki, johon pölli nojasi. Rauno pudotti pöllin laatikkoon silloin, kun laatikko oli takana. Laatikko palasi ja iski pöllin päin terää parin millin syötöllä. Suihkis, suihkis kuului lastun irtoaminen, se sai koneesta vähäisen pökkäyksen ja lensi suoraan Mervin odottaviin käsiin. ”Nämä menevät roskiin, kuinka kapeata otetaan mukaan?” Koneen käynnin ollessa sopiva ehti Mervi hyvin laittaa päreet roskakasaan ja sitten hyvien päreiden tullessa keräsi niitä nipun yhteen, ennenkuin laittoi ne hyvien kasaan.

”Pekka, anna pojalle ohjeet päitten maalaamisesta!” Rauno valvoi samalla koko työmaata. ”Maalaus toisesta päästä helpottaa työtä katolla, ei tarvi aina ihmetellä, miten päin päre tulee. Siinä on kolme mahdollisuutta laittaa päre väärin, yksi on oikein.” Päreet kasattiin pinoon, maalari alkoi sutia punamultaa alapäähän. Vauhti oli kova. Untokin oli tullut katselemaan työtä, myhäili tyytyväisenä. ”Katsos, hyvä pärekatto tulee tällaisista kapeista päreistä, tulee nauloja riittävän taajaan. Ne on oltava pärenauloja, muutoin halkeaa.” ”Tässä tulee lopuksi aina muutama leveämpi, ennenkuin minä käännän pöllin. Siitä otetaan kolmelta sivulta päre. Siihen jää sitten sellainen palikka.” Suihk,suihk, suihk. ”No niin tässä se nyt on hukkapuu! Tämä menee pirtin pesään, tai saunan lämmitykseen. Meillä ei mene mitään hukkaan. Katsos Pekka, tuolla on pinon päälle levitetty pöllien kuoret ja kaarnat, oikeastaan niitä nimitetään vuodaksi. Ne ovat hyviä sadetta vastaan. Sitten lopuksi nekin poltetaan!” Rauno höyläsi ja hoilasi. Hänestä oli mukava työn ääressä jutustella, luonnostaankin äänekäs isäntä joutui entisestään korottamaan ääntään traktorin ja höylän melun yli. ”Muistakaa sitten lastaajat, että lastaatte aina samoitten päin päreet kuormaan. Sitten taas otatte samallalailla kuormasta ja laitatte kasalle samoin päin. Muuten tulee sotkua ja äijät kiroovat katolla!” Pekka istahti Mervin tilalle, alkoi kinttaat kädessään ottaa vastaan, Rauno höyläsi tauotta. ”No nyt Pekka saatkin olla tarkkana, vai mitä Unto, osaako Pekka ottaa vastaan, taitaa osata vai mitä.”Suihkis, suihkis, päreet oli höylätty, maalattu ja lastattu. ”Mennääs kahville, Mervi on varmaan saanut jo valmiiksi.” Porukka käveli perässä, Rauno alkoi esitellä paikkoja. Jaa, kas, ei ole vielä, mennään me katsomaan navettaa. Pekka ehti sanoa muille, että ette sitten ole ennen nähneet niin siistejä paikkoja kuin nyt. ”Tässä, tässä meillä on kanala, tuosta kanat pääsevät pihalle vähän piilottelemaan munia, muistatkos Pekka, kun sinä sait hakea munia pitkin suulien alustoja!” Rauno kertoili ja nauroi. Pihakenttä oli lyhyellä nurmella, roskaa tai ylimääräistä tavaraa ei ollut missään, näky oli kuin Stig Larssenin maalauksista. ”Minä menen vielä sisälle auttamaan, esittele sinä Pekka loput.” Katsottiin vielä autotalli, siellä olevat rautaesineetkin oli kaikki rasvattu, jokaisessa laatikossa. ”Tällaista ei meidän hoteissa ole.” Miehet myönsivät. Kahvi tuli pihalle, Pekka piti kiitospuheen ja antoi isäntäparille Sääksmäki-Seuran viirin lahjaksi. Puista ja töistä maksettiin, miehet hyppäsivät autoihinsa ja ajoivat kotiin.

Päreitä tarvittiin lisää. Unto oli saanut sydänkohtauksen, eikä kyennyt toimittamaan lisää puita. Hän neuvoi Raunolle, mistä saa kaataa tarvittavat puut. ”Terve, meillä on Unto sairastunut, sinä saat tulla kaatamaan ja katkomaan pärepuut.” ”Jo vain, vaan mistäs kaadan. Kuinka unto voi?” Rauno neuvoi. Jussi ja Pekka ajoivat peräkärryä vetäen Heinoille. ”Meidän täytyy nyt tehdä työ kaksistaan ja saada pöllit tänne ennenkuin Rauno tulee töistä.” ”Milläs me ne tukit tänne saadaan, traktorillako?” ”Ei, otetaan nuot maitorattaat, tuodaan puut pölleinä, niin jaksetaan.” Pienen päästä metsän reunasta alkoi kaatua kuusia. Jussi sen suoritti. Nuori mies, ja hänen välineet. ”Mistäs nämä sitten katkaistaan?” ”Mulla on tässä mitta, vanha päre, mä merkkaan.” Jussi pätki, toinen näytti paikan päreellä. Maitorattaat olivat kovilla, painoa oli niin mahdottomasti. ”Kestääkö nää?” ”Täytyy tuoda useampi kuorma kerrallaan, laiska tuo aina niin paljon kuin jaksaa.” Puut olivat valmiina höylällä, miehet aloittivat kuorinnan, Rauno saapui Mervi perässään.

Kahvin jälkeen Rauno kutsui saunaan. ”Jo vain me tullaan, nyt Jussi näetkin erikoisen paikan ja työmäärän, mikä siellä on tehty.” Metsäpolua kilometrin verran, ohi pärepuukuusikon, ohi niityn ja sen kulmassa olevan vähäisen asumuksen. ”Muistakkos Pekka vielä sen asukkaan?” ”Kävin siellä kerran nuutipukkina. Me olimme Visurien kanssa valmistautuneet hyvin, kaikilla oli naamari. Me menimme joka taloon, tuonnekin. Kaikki ottivat ihastuneina meidät vastaan, tämänkin isäntä nousi sängystä meitä ihailemaan, nosti pedissä polsteria ja veti sieltä pullon Jallua. Tarjosi meille huikat.” Saavuttiin perille pellon päähän. Sinne olivat nostaneet hirsisen saunarakennuksen, tuvan ja löylyhuoneen, vanhaa harmaata hirttä. Sauna oli vähäisen lammen rannalla. ”Tässä Jussi sinulle mallia, Rauno ja Mervi kaivoivat tämän lapioilla kahdestaan. Tästä menee kirkas metsäpuro, kait tässä joku lähdekin oli, kun vesi on aina pirun kylmää.” Edessä oli toinen idylli, nyt täysin supisuomalainen, itse tehty, itse rakennettu, pellon ja metsän rajassa. ”Katsos peijakasta, ompa mukavan näköistä, savu nousee piipusta." ”Tuohon pellolle ja metsän rajaan tulee iltaisin hirviä syömään, minä olen niitä katsellut tuolta ikkunasta.” Sauna oli kuuma, menivät nelisin pienille lauteille, juuri mahtuivat. Rauno heitti löylyä. ”Minä olen rakentanut tänne neljä saunaa, oikeastaan rakentanut kaksi, ja kunnostanut kaksi. Yksi on savusauna, kaksi on eräsaunoja ja sitten kotona tavallinen puusauna.” ”On sinulla sitten mistä valita, käytkö niissä kaikissa?” Jussi kuunteli ja kyseli. Nousivat ulos, kävivät lammen pirun kylmässä vedessä vilvoittelemassa, takaisin saunaan ja pesulle. Istahtivat kaikin alastomina pientareelle ja rappusille huokumaan hyvää oloaan.