Opetusta ja maanviljelyä -70 l

Kiivaat kevään hetket

Kuudes luokka Stormissa. Kairavirran Esko johtajana. Lumien sulaminen, peltojen kuivuminen. Päivät olivat kuin lämmin sumuharso, oppilaat olivat valmiina tekemään kaiken, mistä ope vain vihjaisikin. Opetus kulki kaksisuuntaisesti. Oppilaat antoivat kaiken sen takaisin, mitä ope tarjosi. Vahva side oli syntynyt ensimmäisestä tunnista alkaen. Luokka oli pieni, parikymmentä tyttöä ja poikaa. Istumajärjestyksestä saattoi opetella kaikkien nimet seurantatunnilla, jonka oma opettaja piti ennen vuoden virkavapaata. Päästyään yksin luokan eteen seuraavalla tunnilla luetteli uusi ope yksitellen kaikkien oppilaitten nimet, kertoi tuntevansa joidenkin isosisarukset. Kuuntelu oli hiljaisuutta ja ihmettelyä oppilailta. Samanlainen luottamus säilyi lukuvuoden ajan. Useat oppilaat olivat paikallisten maanviljelijöiden lapsia, joiden vanhemmat ope tunsi tai ainakin tiesi.

Kevät eteni äestämiseen. Pekka oli ostanut hankkijalta lautasäkeen. Oli kuulemma tullut el.lääk. Nurmelta Kylmäkoskelta. Sateisen kesän jäljiltä kotilohkolle jäi hernettä ja ohraa puimatta, niitä ei voitu kyntääkään. Kyllä sitä koitettiin, yhdeksäntoista tuumaisella yksisiipisellä siihen saakka kun jo toinen leikkuulautanen hajosi jäätyneen pinnan väännöstä. Keväällä soitettiin poliisilaitokselle pellon poltosta. Ohjasivat palokuntaan. ”Täällä palaa kohta kolme hehtaaria ohraa ja saman verran hernettä, voi näkyä savu Vammalaan saakka.” ”Polta pois vain, ei kai siinä ole talojakaan lähellä?” ”Ei ole, ja tuulikin on sopivasti Vammalaan päin.” Kahlatessaan kuivuneen hernemaan yli napsi isäntä palkoja käsiinsä ja tarkasteli herneitä. Toiset palot olivat homeisia, jotkut jopa syötäviä. Ohra oli punahomeessa. Jyvät olivat muutoin koossa ja kuivia. ”Hitto tällaista viljelyä, en kyllä ole yksin, koko maa kärsi viime kesän sateista, tuhot ovat valtavat. Kerrankin hallitus oli ajan tasalla ja järjesti erikoiskorvaukset kaikille kärsineille. Tikkua perään vaan.” Ritisten tulirintama alkoi edetä, herneet paukkuivat ja muodostivat valtavan savun, ohra paloi ja haisi mallakselle. Liekit kohosivat paikoin korkealle paksun savun sisältä laantuen taas nopeasti. Musta tuhka peitti hehtaarikaupalla tiluksia. Pari päivää, äes ajettiin pellon laitaan ja jauhaminen alkoi. Tunnin, kaksi, kolme isäntä istui huutavassa ohjaamossa, kiersi rinkiä, astui käännöksissä jalkajarrun päälle pyöräyttäen traktorin uuteen suuntaan. Lämpö kohosi kopissa, kone työnsi kupeet hehkuvina ilman kuumana ohjaamoon, täytyi avata ovea. Santamäestä isäntä tuli katsomaan miten kauan Pekka oikein jaksaa painaa yhtä kyytiä. ”Sinulla näyttääkin olevan oikein mullantekokone.” ”Kyllä tämä hyvin käy. Ei tästä muutoin olisi mitään tullutkaan. Jousipiikkiäes olisi voimaton tämän tiiliskivisaven kanssa.” Vuorossa oli kylvö. Kahden metrin Juko vaihdettiin äkeen tilalle, säiliöt täyteen siementä ja lannoitetta. Hehtaarit tulivat kylvöön. Hiukan ennen kahtatoista isäntä pääsi maate. Emäntä halusi vielä hetken aikaa lukea. ”Laita valo pois!” Ei vaikutusta. Salaman välähdyksenä isäntä hyppäsi ylös, sieppasi pöytävalon käteensä ja löi sen kahtia sirpaleiden lentäessä lattialle. Paula hyppäsi samaa kyytiä vuoteesta ja juoksi pirttiin. Pekka lakaisi sirpaleet ja hyppäsi traktoriin äes perässään ja alkoi jauhaa alapeltoa, nousi taloon aamukahville.
”Menes katsomaan komeroon, siellä on kuollut mies,” Kairavirran Esko pelotteli naisopettajaa, joka kurkkasi sinne ja kiljahti pelästyksestä. Pekka oli mennyt komeron hyllylle maate välitunnilla. ”Älä huuda siinä, en saa nukutuksi.”   ”Pekka on ollut kylvöillä läpi yön ja alkaa jo väsyttää.” ”Ei vielä mahdottomasti, ollaan puolessa välissä.” Luokassa oli kuvaamataidon tunti. Jaettuaan aiheet ope meni luokan perälle. ”Piirtäkää tämä tunti hiljakseen, ope menee vähän pitkäkseen pulpettien päälle.”  hyvin lapset tiesivät, mikä opettajaa niin väsytti, ja olivat aivan hiljaa ja piirsivät. Joku koetti kuiskaten sanoa asiaansa, heti kuului shhh. Pekkaa nauratti. Luokkaretki tehtiin Punkalaitumelle Vähä-Kirran talonpoikaismuseoon. Alkuselostuksen jälkeen oppilaat saivat aivan omaehtoisesti kiertää taloissa ja aitoissa. Ympäripyörivä kyläkeinu oli hurjassa käytössä, ylipyöriminen kiellettiin. Museolle saapui muita luokkia ympäri maakuntaa. Opettajat olivat helisemässä villien vekaroittensa kanssa. Pihatanhualla kuului kimeitä komennushuutoja sinne ja tänne. Stormin oppilaat eivät tarvinneet yhtäkään komentoa, päinvastoin he aina välillä katsoivat missä heidän opettaja liikkui ja koettivat arvata, mitä hän olisi sanonut, jos olisi sanonut. Koetti lähdön hetki. Pekka nappasi hernepillin rintataskustaan,  puhalsi siihen kerran keskellä tanhuaa, nosti kätensä ylös ja viitasi solaan päin. Stormin oppilaat siirtyivät juosten linja-autolle. Pekka katseli hymyillen toisten opettajien hämmästyneitä ilmeitä.
Sydänmaa tuli viimeisenä kylvöön. Sieltä pellon perältä, muhevasta mulloksesta täyttyi lippalakki mustaa höyryävää elämänantajaa. Traktori pörisi Juko perässään Riuttalle. ”Katsos Jussi, tässä on sinulle näyte oikeasta mururakenteesta, kun sitä viimeksi kysyit.” Jussi otti nauraen näytteen käteensä ja kippasi sen ikkunalaudalla olevaan kukkaruukkuun. ”Kyllä se hyvältä näyttää. Tulisitko minulle vähän talkoisiin etukuormaajan kanssa. Ajettaisiin paskaa tuolta Myllymaasta. Minä perustan tähän hehtaarin mansikkamaan.” ”Jo vain tulen, mutten enää tänään.” ”No ei hitolla, ei sellaista kiirettä olekaan, tänä kesänä perustetaan ja vasta ensi keväänä istutetaan taimet.” Mäkisen Eilakin oli tullut ulos rappusille. ”Hei Pekka, tulettekos meille vielä kahville?” ”Ei millään, minä olen kylvänyt kolme vuorokautta putkeen, minun on mentävä maate.”