Trabantista Mersuun 1979

Autoilua ja autokauppaa

Trabantilla ajettiin hurjasti. Houhajärven kasinolla se puunattiin perusteellisesti päältä ja sisältä. Oli edessä retki Posioiden kanssa Ruotsiin. ”Tätä vahaa täytyy levittää näin ympyrää hieromalla. Isä Martti sitä opetti.” ”Taitaa olla sama, miten levittää.” Todeksi kävi kuitenkin isän opetukset. Pyörivällä liikkeellä saatiin vaha helpoimmin levitettyä, kova Simonix. Ulla ja Paula imuroivat sisustan. Lopuksi autoon liimattiin kukkatarroja joka puolelle. Vaasa oli ensimmäinen kohde. Noustiin laivaan ja heti olo oli kuin ulkomailla oltaisiin. Kalixissa koetettiin selvittää yöpymiseen sovelias majapaikka. ”Hejsan, känner du platsen, var vi kan sova?” Pekka huuteli ikkunasta paikkakunnan nuorille. Heitä alkoi naurattaa Trabantin nähdessään, puhuivat keskenään kiivaasti ja antoivat sitten matkalaisille osoitteen. ”Eihän tässä mitään, mennään sinne.” Periltä löytyi kaksikerroksinen hylätty hirvitys. Ei tarvinnut edes autosta nousta, lähdettiin uuden paikan etsimiseen. Seuraavana päivänä Ruotsin teillä alkoi kuulua hitaasti kohti pohjoista etenevä autojen torvien tööttäys. Se, ja innokas vilkuttaminen seurasi Trabanttia. Ruotsalaiset olivat ylen kohteliaita ja nauravaisia. Sininen savu pakoputkesta saattoi edelleen nostattaa naapurikansan hilpeyttä. Toiseksi yöksi päätettiin mennä leirintäalueelle, sellainen löytyikin helposti. Pekka kävi luukulla hoitamassa maksun. ”Aja sinä vuorostasi, mennään tuonne rantaan päin.” Antti siirtyi rattiin, tempaisi sateenvarjosta ykkösen päälle, otti ratista tukevan otteen ja kiskaisi sen irti. Onneksi oltiin valmiiksi pois tieltä. ”Minä kyllä saan tämän korjattua, menkää te pystyttämään telttaa.” Pekka kaivoi pikakorjauslankaa ja pihdit esille, sitoi ohjausnivelen uudelleen tiukasti kiinni. ”Antin ajot ovatkin tällä reissulla ajetut, minä päristelen kotiin takaisin.” Seuraavalla etapilla alkoi sataa ja Trabantti vuotaa. Takamatkustajat nostivat jalkansa ylös levälleen vasten etupenkkien selkänojia. ”Tässä saammekin jo hyvää harjoitusta iltaa varten,” naiset nauroivat hysteerisinä. Tornioon päästiin, katselivat kaupunkia, keittivät perunoita ja makkaraa. ”Hyvin on auto kestänyt tänne saakka, ratti nyt irtosi, se oli pikkuvika.” Pohjanmaan tylsistyttävän pitkät ja tasaiset maantiet alkoivat. Pekka kiristi vielä kerran ratin paikoilleen rautalangalla.

Postin vieressä olleeseen puutaloon tuli kauppa. Uusi-Erkkilä aloitti siinä Fiat jääkaappien ja traktoreiden myynnin. Heillä oli pettämätön myyntikeino. Rouva vastasi kaikkeen kritiikkiin: ”Ei, se on hyvä!” Tulivat tutuiksi postin asukeille. Muutaman vuoden päästä Uusi-Erkkilä avasi käytettyjen autojen kaupan Hellmanin ahteelle, pikatien varteen. Trabant puksutti mäkeä ylös kaupan pihaan. Heti kauppias siihen, ”No terve, kaupoillekkos tulit?” ”Kyllä vaan, kattellaan vähän.” ”Meinasikkos vanhan auton vaihdossa?” ”Sellainen on meininki, mitäs sinä antaisit tästä?” ”Viisisataa markkaa, tehdään naapurin pojan kanssa oikein hyvä kauppa.” Siinä pihalla oli ponttooni Mersu, punainen 190 diesel. ”Tätä minä vähän mielisin, mitäs se maksaa?” ”Sen saat halvalla, 1700 markkaa.” Kaupat tehtiin, sisällä kirjoitettiin paperit. Siitä paikasta Pekka ajeli Lauttakylään, siellä Huittisten aukeilla oli Uusi-Erkkilän haaraliike eräässä ladossa lähellä Porin tietä. Astuessaan autosta ulos tuli siihen myyjä. ”Meillä on tuolla Vammalan liikkeessä samanlainen Mersu myynnissä.” ”Ai jaa, mikäs sen hinta on?” ”1200 markkaa.” Uusi-Erkkilä piti sanansa naapurin pojalle. Teki hyvät kaupat.