Lapsia ei kuulu -70 l

Talo ilman lapsia

Useita vuosia Innanmaan isäntäpari teki töitä vain tilan eteen. Vanhasta talosta ei ollut mitään käyttökelpoista. Vanha isäntä oli elänyt tyystin tarkasti. Nuorena hän nosti talonsa kukoistukseen, hankki uusimmat maatalousvälineet, hienon lypsykarjan, sille uuden hiekkatiilisen navetan. Työt pelloilla tehtiin hevosten avulla. Taloon hankittiin Vaununperän ensimmäinen puhelin. Sen paikka oli eteisessä, joten kyläläiset saattoivat siellä hoitaa asioitaan kenenkään häiritsemättä. Kyllä sitä käytettiin vielä seitsemänkymmentä luvullakin, Kankaat tulivat harvakseltaan soittamaan. Heillä ei ollut ja ei kait koskaan tullutkaan puhelinta. Taloon ostettiin leikkuupuimuri ja sitä käyttämään voimakas kolmivaiheinen öljymoottori, pellon ojat perattiin komealla oja-auralla, joka vaati molemmille puolin ojaa vähintään kaksi hevosta. Kaikki nämä hankinnat maapuolelle olivat käyneet elinkaarensa päähän jo aikoja ennen isännän vaihtoa. Traktorit ja koneet vaativat salaojittamaan pellot, kuivuri täytyi rakentaa, kohentaa vanha navetta, korjata suulin katto. Koko konelinjan hankinta vei vuosikausia, viimeisenä hankittiin leikkuupuimuri. Isäntä saattoi tehdä koko vuoden työt tarvitsematta juosta lainaamassa milloin mitäkin konetta. Apua sensijaan annettiin aina pyytäjille, koskaan ei sanottu, että on liian kiire, ei tulla. Monissa paikoissa tilan koneet olivat sopimattoman suuria piikkilanka-aitojen sisällä ja sarkaojitetuilla pelloilla, silti mentiin hoitamaan työt, kun tarvitsija pyysi, kesällä tai talvella. Tässä maanviljelyksen pyörässä, aina kehän palatessa kevääseen alkoi uusi kasvu kiihkeänä ponnistuksena. Tasaista virtaa oli vain eläinten hoito. Sianojat Sammaalta olivat avioituneet Innanmaalaisia aikaisemmin. He saivat pian ihanan pikkutytön, Satun ja parin vuoden päästä komean pojan, Samin. Heidän kasvua oli soma seurata, he olivat usein mukana Vaununperällä. Asuihan siellä heidän mummunsakin, Ylöniemen Anna. Sunnuntaisin Harrilla oli tapana kävellä peltoja katselemassa kotona tai Vaununperällä. Pekka niillä kävelyillä oli mukana aina silloin, kun olivat yhdessä. "Mennääs kattomaan Annan viljelyksiä." "Mikäs siinä, mennään vaan." Satu oli silloin jonkun vuoden ikäinen, juoksi jo lyhyitä matkoja. Hän tahtoi isän mukaan. "Et sinä nyt tule, mene äitin kanssa." Itkuhan siitä tuli. "Otetaan Satu mukaan, minä otan vaikka syliini." Satu hyppäsi syliin, miehet lähtivät. "Hoidat sitten morsiammes loppuun saakka." Pekka tiesi saavansa kantaa Satua mennen tullen. Ei kuitenkaan luovuttanut. Santamäen lehmät olivat laitumella, samoin Saunanojalla. Siitä kaupan rakennusten lomasta näkyivät myös Alangon lehmät. Lehtimäessä naudat olivat eri puolella mäkeä kuin tie. Sitten olikin jo Anna mummun vainiot. Harri niitä viljeli, maksoi käyvän vuokran. Katseltiin kauran kasvua ja ohran vähittäistä vaalenemista, siellä oli neljä hehtaaria puitavaa. Takaisin tultuaan vieraat joivat kahvin ja palasivat Sammaalle. Pienten jalkojen tepsutus Innanmaan pirtissä loppui.

"Olemme vielä lapsettomia monen vuoden jälkeen, täytyisikö meidän käydä tutkimuksissa, kun mitään ei kuulu." Paula murehti asiaa. "Mennään vaan, tilaa sinä aika lääkäriin." "Minä käyn ensin itse naistenlääkärissä, katsotaan sitten." Päätös oli tehty, nyt ei enää odoteltaisi. Siitä alkaen katselivat sukulaisten lapsia sillä silmällä. Paulan pikkusisko Päivi sai miehensä Lanterin Eeron kanssa esikoisensa. Kirsi annettiin ristiäisissä nimeksi, Paula oli sylikummina Tyrvään uudessa kirkossa. Paulan pikkuveli Markus meni naimisiin, he saivat pikkutytön. Alangon Matti ja Marja-Leena pyysivät Pekkaa ja Paulaa toisen lapsensa Tuomaksen kummiksi. Ristiäisissä sai Pekkakin pitää pientä sylissään. Lapsia tuli myös Pekan pikkuveljille, Jussille ja Mikolle.

Kävivät tutkimuksissa molemmat, ainoastaan hedelmällisyyshoito saattaisi auttaa. Siitä tuli ankara paikka. Mitä tehtäisiin, ja mitä voitaisiin tehdä.
"Ei tässä oikein ole ulospääsyä, jos lapsen tahdomme. Toinen ratkaisu johtaa lapsettomaan taloon."
"Olen samaa mieltä, kyllä mekin lapsemme haluaisimme syntyvän ja kasvavan. Ruvetaan tutkimaan asiaa, että pääsisimme jossakin hedelmällisyyshoitoon." Paula alkoi katsella Helsingin puhelinluettelosta lääkäreitä, jotka hoitaisivat näitä asioita. Sieltä löytyikin ja toinen paikka vielä Turusta. Näistä hoidoista oli ollut lehdissäkin joitain artikkeleita, siitä osasivat hakea.
"Tällaisen nimen löysin Helsingistä, tässä on osoitekin." "Näytäs, joo tänne olisi helppo mennä autolla. Soitatko sinä?" Asia oli edennyt. Nyt matkasivat yhdessä varsin vaitonaisina kohti pääkaupunkia. Kysymyksiä kyllä oli, saataisiko vastauksia. Perillä hyvin ystävällinen lääkäri selitti asioita, joita oli sitten sulatettava.
Ajaessaan takaisin kotiin päin he jotain tiesivät, mutta kovin epävarma aika olisi edessä, jos he jatkaisivat hoitojen tiellä. "Otetaanko aikalisä ja jatketaan miettimistä." Mitä meinaat?" "Olisihan se adoptio yksi mahdollisuus." "Se on totta, jos omaa lasta ei saada, niin sitten sitä voisi miettiä." "Ei, kyllä se täytyy nyt heti laittaa puntariin, mekin vanhenemme koko ajan." "Totta, sinulla on varmasti joku ajatus tästä, kun otit asian puheeksi." "Sinähän tiedät tilanteen. Me varmasti saisimme pikkuisen hoitoomme adoption kautta." "Tarkoitatko sitä juttua, mistä puhuimme aikaisemmin?" "Tarkoitan, jos me siihen päädymme, niin nämä matkat saavat jäädä." Oli tästä puhuttu. Heille olisi mahdollisesti auennut tilaisuus erään lapsen kanssa. Hänet oli annettu adoptioon heti syntymän jälkeen. Ratkaisu oli vaikea. Pekka oli sekä halukas että vastaan, Paula taasen tekisi saman päätöksen, mihin Pekka päätyisi. "Olisihan hän meille jotenkin tuttukin, vai sekö sinua painaa?" "No ei se, toinen seikka painaa, en osaa sanoa, tähän täytyisi ottaa useampi henkilö mukaan ratkaisuun pääsemiseksi. Enkä tiedä haluanko sellaista. Tähän saakka olemme kaksistaan kaikesta päättäneet, nyt siihen tulisi ulkopuolisia." Kyllä Paula tämänkin ymmärsi.

Vuosia kului. Olivat käyneet Helsingissä moniaita kertoja kaksistaan. Aina mentiin toiveikkaina ja taas petyttiin. Tämä alkoi raastaa molempia. "Ei tästä mitään tule, kai meidän on pakko tyytyä osaamme. Ei kaikilla ole lapsia, tälläkään kylällä." "Totta on, meidän täytyy keskeyttää tämä tuloksettomana." Enää ei itketty. Niiden aika oli mennyt jo ainaisiin pettymyksiin. Hirveän kolon se aiheutti.