Puinnilla -70 l

Viljan puimista ja kuivatusta

Märkänä syksynä kuivurit olivat aina kuumina. Isännät, joilla ei ollut omaa kuivuria joutuivat sopimaan kuivatuksesta muiden viljelijöiden kanssa. Pekka sai myytyä Osuuskauppa Sastamalalle osan sadostaan. Lehdon Jussi kävi puimassa. Silloin ei hänellä vielä ollut talon isännyyttä. Mentiin Sydänmaalle puimaan kiiruusti pieneen sateen rakoon. Puimuri säksätti kauraa pellon reunasta aloittaen, säiliö alkoi täyttyä. Niin saattoi ajaa traktorin ja peräkärryn puidulle lohkolle. ”Sun olisi edullisempaa ajaa minun rinnalla, voisin puida ja tyhjentää samalla.” ”Oukkei, minä ajan.” Kärry tuli täyteen, kuivuri oli sovittuna Innilän Pekalla. Kotona käydessään Pekka sai tiedon puhelusta Jussille. ”Jussin kotoa soitettiin, puimuria tarvitaan kotona.” ”No voi saamari, mutta mikä mun auttaa. Parempi olisi ollut, jos en olisi poikennut, olisi saatu Sydänmaa puitua.” Kärryyn saatiin vain yksi kolallinen puimurista, Jussin oli keskeytettävä ja lähdettävä pellolta. ”Tämä nyt on harmillista, mutta vielä ei ole varaa ostaa omaa puimuria, mahtaisiko Jokisen Antti tulla ajamaan loput.”

”Antti puhelimessa.” ”Pekka täällä terve, kuule, Jussi joutui lopettamaan puinnin meillä kesken, olisiko sinulla mahdollisuutta tulla meille puimaan?””Mä olen omani jo saanut puiduksi, mutta hae multa puimuri ja aja ite. Mulla on suulin korjauksen kanssa tekemistä, pojat ovat apuna.””Minä tulen heti, moi.”

Kallialasta lähti vihreä puimuri liikkeelle, santatietä kohti keskustaa, Uosson risteyksestä asemalle päin, ohi Liekorannan, yli radan ja pitkin Putajan tietä. Nuupalan kylä jäi taakse, Vaununperän tiehaara, Kankaan tilan sivuitse Mustanojan Pentin tasalle. Siitä poikkesi pieni yksityistie oikealle, pikkuinen mäki ylös ja Sydänmaan pellot olivat edessä. Markuskin oli tullut seuraamaan puintia ja ajamaan traktoria. Tasaisella pellolla se sujui hyvin kunnes tuli vastaan peurojen syöntipaikka. Siinä ei enää juurikaan jyviä laariin satanut. Peurat olivat riipineet jyvät tarkkaan. Läpi siitäkin oli ajettava, syönnökset olivat laikkuja siellä täällä. Varsinaista haittaa ei syönnöksistä ollut, mutta tallaaminen ja paskominen aiheutti töitä. Markus käveli koneen perässä, ja syöksähti ajajan luo. ”Kuule, seuloilta tulee lauttana jyviä peltoon.”
”Älä perkele, mä toppaan ja ajetaan seulat puhtaaksi.” Pekka jätti koneen paikoilleen isoilla kierroksilla, jotta koneen sisälle mennyt viljasato tulisi puitua, ja käveli sitten perään katsomaan.
”Tjaa, olisi ollut viisaampaa pysäyttää kone ensin, täällähän on peuran paska tukkinut seulat.” Pienen putsauksen jälkeen puinti jatkui. Vetisimmillä saroilla oli oltava varovainen, ettei puimuri jäisi kiinni. Keskellä sarkaa kantoi hyvin, mutta alapäässä ojien vierellä oli vekslattava, ettei pyörä uponnut ojaan. Markus lähti viemään kuormaa Innilään. Palatessaan hyppäsi kuskin pukille.
”Kuule, tuo siltarumpu petti mennessä. Kyllä minä siitä pääsin vauhdilla, mutta ei siitä enää kuorman kanssa pääse.”
”Pettivätkö renkaat siinä?”
”Petti ja lakosi sivuille.” Rumpu oli tehty vanhoista kuorma-auton renkaista. Ne oli upotettu ojaan pellon tasoa syvemmälle, sidottu rautalangoilla toisiinsa. Päälle oli tuotu lautoja, sitten koko rumpu oli peitetty maalla. Kotona oli samanlainen viritys navetan takana. Se oli pelannut hyvin, muttei siitä viljakuormien kanssa oltu ajettu. Puintia jatkettiin ja saatiinkin viimeistä kahta sarkaa lukuun ottamatta jyvät kärrylle. Siinä ei ollut kunnollista sarkaojan ylityspaikkaa, märkä oja imaisi kuivurin renkaat sisäänsä. ”Voihan halvattu, nyt minä sain Antin puimurin kiinni, ei tämä kyllä lähde kuin kaivurilla. Traktorin perässä on täysi  kuorma, eikä sen vetovoima riitä raskaalle puimurille tyhjänäkään.” Pekka hyppäsi pellolle ja lähti kävellen kotiin soittamaan, matkaa oli suoraan peltojen poikki kilometrin verran.
”Osmo”
”Pekka moro, olisko sulla aikaa kaivurin kanssa, mulla on puimuri kiinni Sydänmaalla?”
”No täytyy tulla, nyt hetikö?” Markus oli tällä välin koettanut saada rumpua kuntoon, mutta ei siitä käsipelillä mitään tullut. Kaivuri siinä tarvittiin. Osmo ajoi Vammaksen metsäkappaleen kautta viimeiselle lohkolle.
”Sinä oletkin saanut tämän jo puitua melkein. Laitan kettingin kiinni kauhaan ja puimuriin. Kyllä se siitä nousee.”
”Katotaan ny, mihin se voidaan kiinnittää, ettei hajoteta Antin konetta. Käviskö se tähän, pyörän akseliin?” Kettinki oli kiinnitetty, kaivurilla oli tassut maassa, Pekka nosti leikkuupöydän yläasentoon, ja antoi pyörille vauhtia. Käden heilautus, ja Osmo veti puimurin ylös ojasta.
”Kiitos taas, näitä nyt minulle sattuu, en ennen olekaan ollut puimurin päällä. Ehditkö varttua muutaman minuutin, niin saan puitua loput lavalle.”
”Kyllä mulla täsä aikaa on, pui vaan.”
”Meidän täytyy sitten mennä tuosta tilan pihan läpi. Siellä ei näy olevan ketään kotona. Tai eihän siellä enää asuta, käyvät aina välillä. Jouluna hakevat kuusen meidän metsästä. Olen katsellut jalan jälkien tulevan sieltä pienelle kannolle ja sitten takaisin.”
”Mene sinä sitten traktorilla edellä, mä tulen sitten perästä.” Pekka sai ajettua traktorin ja kuorman juuri talon ja navetan väliin, kun edestä tuli auto. Vihaisesti se pysähtyi kopin kohdalle ja sieltä tuli mies, joka tempaisi hytin oven auki.
”Helvetti sentään, ei tästä mennä, mitä tämä tämmöinen…” Samassa autosta nousi toinen, Pekka tunsikin hänet, vanha luokkakaveri Antti.
”Morjens, mitä Antti?”
”Mitä, tunnettekos te toisenne, no jaa sitten, mutta meidän täytyy päästä illalla vielä lypsylle, rumpua ei saa rikkoa.” Vimma lauhtui, kun tunsivatkin toisensa. Traktori jyrryytti varovasti yli siltarummun, hyvin meni. Perässä tuli Osmo. Pekka vei kuorman Innilään. Tavatessaan taas Osmon hän kysyi: ”Menikö hyvin, kestikö rumpu?”
” Kyllä se kaivurin alla sortui."